No hui, nyt on otettu omakuvia ja tässä yksi otos, joka oli minusta aika hyvä. Minä siis en tykkää YHTÄÄN olla itse kuvissa. Mieluiten pysyn aina kameran takana ja sen vuoksi nämä kaikki omakuvaprojektit ovat olleet mulle tosi haastavia.Mutta tässä nyt eka omakuva, johon olen suht tyytyväinen. Tavoittelin vähän Miina Savolaisen tyyliä ja halusin tuoda esille muutamia asioita elämästäni. Rakastan suomalaisessa luonnossa erityisesti jylhänä kasvavia koivumetsiä, valkoinen edustaa minulle värinä uudistusta, puhtautta ja raikkautta, menneisyyteeni kuuluu vahvasti USA, jossa asuimme kymmenen vuotta ja missä tyttäremmekin syntyi.
Yhdysvallat roikkuu ajatuksissani jatkuvasti, enkä tunnu saavan ravistettua mielestäni maahan liittyviä muistoja tai kaipausta (ja miksi pitäisikään). Ja aika, se vaan tikittää eteenpäin ja sen myötä ikääntyminen ja elämänvalinnat ovat asioita, jotka saavat tuumailemaan päästyäni itsekin konkeettisesti keski-ikään.
Ja apua, uskallanko edes kysyä, mutta kertokaa rehellisesti, mitä olette kuvasta mieltä. Sen ainakin huomasin, että olenpa taas niin tosi vakava. Mutta ehkä mä juuri olenkin tuollainen, joskus vähän tuollainen vakava.
Niin ja psst. Tuo upeasti hulmuava hameosa koostuu kahdesta vanhasta lakanasta, jotka on sidottu pellavalangalla vyötärölleni. Eikö olekin hieno?
------------------------------------------------
Oh my, now I've taken some self portraits and here is one shot that I feel is quite good. I do not like to in photos myself AT ALL. I prefer staying on the other side of the camera and for that reason all these self portrait projects are very challenging for me.
But here is my first self portrait which I am quite satisfied with. I wanted to do something like Miina Savolainen and wanted to bring some things from my life to the photos. In finnish nature I especially love birch forest, white is a color that represents renewal, purity and freshness, my past is strongly connected with U.S. where we lived for ten years and where our daughter was born.
U.S. hangs in my thoughts all the time and I don't seem to get rid off all those memories and the longing (and why should I) connected with that country. And time it ticks forward and with that aging and all the life choises are something that make me wonder at this point when I've reached middle age myself as well.
And help, I don't even know if I want to know this, but please tell me your honest comments that what you think about this photo. I myself noticed that I am quite serious in all these photos. But I guess that is how I am a bit too serious at times.
And psst. That gorgeously billowing skirt is made with two old sheets that I pulled together with linen string. Isn't it lovely?
Tässä vielä lisäyksenä toinen kuva, jossa muokkasin etualasta pois kaikki risut ja oksat. Ilme on yhtä vakava, mutta ehkä tässä on hyvä, että katselen jonnekin toisaalle. On tää nyt olevinaan vaikeeta. Onneksi itse kritiikki on vasta viikolla viisi. Ja tuolloin, itse printtauksen ollessa käsillä onkin pahimmassa tapauksessa valmis kirkumaan. Kun värit ei täsmääkään tietokoneen värien kanssa ja sitten manataan ja printataan ja printataan ja manataan.
Here I added another photo, where I removed all the sticks and branches from the foreground. The look on my face is as serious as on the previous but I like the fact I'm looking somewhere else. This is so hard. Luckily the critique is on week five. And then usually at the point of printing you may be ready to scream. When colors don't seem match with the ones on computer and then you curse and print and print and curse.
