Moni on listannut blogeissaan sata asiaa itsestään ja minä hullu tartuin tähän samaan...
Siis koettakaa jaksaa, tässä sata asiaa itsestäni:
1. Asun Teksasissa yhdessä 38-vuotiaan mieheni ja 6-vuotiaan tyttäreni kanssa.
2. Olemme asuneet Teksasissa kymmenen vuotta.
3. Tulin tänne mieheni ja hänen työnsä perässä.
4. Tyttäremme on syntynyt Teksasissa.
5. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 16-vuotiaasta.
6. Menimme naimisiin 24-vuotiaana.
7. Täytin tammikuussa 38 vuotta.
8. Viime viikolla tajusin, että minähän olen jo puolentoista vuoden päästä 40-vuotta. Apua!
9. Olen huomannut ikääntymisen merkkejä kasvoissani ja käsissäni.
10. Ryppyjä siis on jo havaittavissa.
11. Huomaan 38-vuoden iässä alkavani olemaan tasapainossa elämäni kanssa.
12. Vihdoin myös alkaa selkenemään, mitä haluan tehdä isona.
13. Haaveilen siis kovasti työhön paluusta.
14. Olisi kiva saada tehdä työkseen jotain sellaista, josta nauttii.
15. Vaikka ihan freelance-pohjalta.
16. Luultavasti päädyn kuitenkin toimistorotaksi.
17. Minulla on nimittäin aina tapana haaveilla, mutta todellisuudessa tipahdan usein rajusti jaloilleni.
18. Olen hitusen perfektionisti, mutta vanhemmiten osaan jo hymyillä tälle piirteelleni.
19. Olen pohjimmiltani aika herkkä ihminen.
20. Olen ikuinen esteetikko.
21. Rakastan valokuvaamista.
22. Olen opiskellut valokuvausta täkäläisessä collegessa.
23. Mutta olen oppinut nykyisen tyylini hyvin pitkälti itse, kuvia ahkeraan räpsimällä.
24. Pidän erityisesti herkkien tunnelmien ja hetkien tallentamisesta valokuvin.
25. Elokuvien maailma kiehtoo minua.
26. Voisin istua leffassa alituiseen, jos rahapussi ja aika antaisivat periksi.
27. Pidän erityisesti draamaelokuvista ja mielenkiintoisista omaelämäkerrallisista tarinoista.
28. Mutta kunnon fantasiat ja animaatiotkin kiehtovat minua.
29. Kirjoittelen satunnaisesti leffa-arvosteluja suomalaiseen elokuva-alan lehteen.
30. Saatan lukea hyvää kirjaa vaikka kahteen saakka yöllä.
31. Luen juuri kirjaa Alkemisti ja suosittelen sitä kaikille elämänsä suuntaa tarkasteleville yksilöille.
32. Olen kirppisfriikki.
33. Voisin kirppistellä alituiseen, sillä niissä on oma jännityksensä tyyliin, mitähän sieltä tällä kertaa löytyy...
34. Vanhojen esineiden kunnostaminen on minulle mieluista puuhaa.
35. Olen sisustushöperö ja minulla on vino pino sisustuslehtiä ja -kirjoja.
36. Niitä selailen illan hämärässä pöytälampun valossa ja viinilasi kädessä.
37. Valkoviini on lemppariseurustelujuomani.
38. Hyvä ruoka on heikkouteni.
39. Mieheni on todella hyvä kokki, parempi kuin minä.
40. Hänen tämän hetken bravuurinsa on intialaiseen tapaan tehty kanakastike sekä kylmä tofukastike riisin kera, nam!
41. Minä itse pidän leipomisesta.
42. Erityisesti erilaiset kakut ja kuppikakut ovat herkkuani.
43. En syö punaista lihaa juuri lainkaan.
44. Olen pudottanut painoa viime vuodesta noin 15 kiloa.
45. Se ei ollut helppoa.
46. Minä kun en ole koskaan ollut mikään suuri urheilijaluonne.
47. Mutta tätä nykyä yritän pitää parempaa huolta itsestäni.
48. Käyn säännöllisesti aamukävelyllä/hölkällä.
49. Annan itselleni luvan herkutella, mutta kohtuudella.
50. Olen hitusen koukussa vaakaan ja sen lukemien kurkisteluun.
51. L iikunnasta on salakavalasti tullut minulle lähes pakkomielle.
52. Olen eri tavalla huolissani terveydestäni kuin nuorempana.
53. Minulla on edelleen se pieni ylimääräinen patti kilpirauhasessa.
54. Sitä seurataan...
55. Korvani ovat tinnittäneet aika kivasti kaksikymppisestä saakka.
56. Se on joskus aika rasittavaa. Kuvittele nyt itsekin, jos korvat soisivat iiiiiiiiiiiiiii, 24/7.
57. Rakastan matkustelua.
58. Aika paljon olemmekin reissanneet.
59. Lapsen kanssa matkailu on erilaista, mutta kivaa tottakai!
60. Vaihteeksi olisi kivaa matkustella Euroopassa.
61. Toisaalta olen myös kotihiiri.
62. Tykkään välillä olla ihan yksikseni kotona ja tehdä omia juttuja.
63. Koti on minulle tärkeä paikka rauhoittua.
64. Kotimme on paikallisen mittapuun mukaan melko pieni.
65. Kodissamme on kolme makuuhuonetta ja neliöitä n. 200.
66. Tyypillinen Teksas-omakotitalo on noin 300 neliötä ja pihalla uima-allas.
67. Meidän takapihalta ei sellaista löydy.
68. Ihailen aina ystävättärieni suuria taloja.
69. Ne ovat niin kauniita ja pihat isoja.
70. Haaveilen itse yhdestä lisähuoneesta ja isommasta pihasta.
71. Taidan salaa haaveilla jo uudesta talosta.
72. Olisi ihana päästä taas lähteä toteuttamaan omaa kotia nollapisteestä.
73. Olen hyvin eläinrakas.
74. Kotonani oli nuoruudessani aina lemmikkejä.
75. Minulla on ollut hamsteri, undulaatteja, kissoja ja koira.
76. Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan ole käytännön syistä lemmikkejä.
77. Haluaisin kissan, tai ehkä kaksikin.
78. Meillä on suunnitelmissa hankkia sellainen/sellaiset lähiaikoina.
79. Minä en voi sietää ihmisiä, jotka ovat julmia eläimille.
80. Heidät pitäisi teljetä johonkin.
81. Viihdyn iloisten ihmisten seurassa.
82. En pidä ihmisistä, jotka tallovat toiset jalkoihinsa tai ovat kaksinaamaisia.
83. Ylimielisyys on myös aika oksettava piirre.
84. Jos karsastan jotain ihmistä, koetan vältellä hänen seuraansa.
85. Rakastan juhlien järjestämistä.
86. Olisi kiva saada pitää kutsuja eri teemoilla vaikka vähän väliä.
87. Tosin onhan siinä oma hommansa ja rahaakin palaisi aika tavalla.
88. Olen aina kärsinyt rasvaisesta ihosta.

89. Olen ainoa lapsi.
90. Olen ehkä edelleenkin hiukan poikatyttö, vaikka tykkäänkin vaatteista ja meikeistä.
91. Joskus minusta tuntuu, että olen riistänyt lapseltani aidon lapsuuden asuessamme ulkomailla.
92. Huomaan usein haaveilevani Suomeen paluusta.
93. Moni täällä asuva suomalainen toteaa tähän, että olenko hullu?
94. Opiskelen kirjoittamista etänä yliopistossa.
95. On se vaan työlästä etänä, mutta niin mielenkiintoista.
96. On aina kiva oppia jotain uutta.
97. Minä en osaa olla aloillani, vaan aina pitää olla jotain tekemistä.
98. Rakastan luontoa, metsää ja järviä.
99. Kaipaan juuri nyt mökkimaisemiin.
100. Ai niin, ja saunomaan.