2008-10-26

Nyt on pöydälle löytynyt tuoli kaveriksi - My vanity with a new chair

Joku aika sitten laitoin blogiini kuvia uudesta vanitysta, eli pienestä pöydästä, jonka löysin läheisestä garage salesta. Mutta harmikseni myynnissä oli vain pelkkä pöytä, eli ilman tuolia on pöytärukka kököttänyt tähän saakka makuuhuoneessamme. Vaan ei ole enää yksinäinen tämä pöytärukka. Muutama viikko sitten olimme vieraamme kanssa taas yllättäen läheisesä garage salessa ja sieltä mukaani tarttui itse asiassa kaksikin tuolia.

Niistä toinen päätyi kaveriksi vanity-pöydälleni ja nyt voin sitten viimein istuskella pöydän ääressä ja katsella ulos ikkunasta, vaikkapa itseäni peiliin tuijotellen (no en todellakaan, peiliin tuijottelu kun ei kuulu enää tässä iässä millään tavoin lempipuuhiini...).



Juu-u, onhan se vähän kuluneen näköinen, mutta tosi tukeva tuoli ja jos oikein inspiroidun, saatan jossain vaiheessa sutaista uuden maalikerroksen tuolin pintaan.

Mutta toisaalta tämä matchaa kivasti pöydän kanssa tällaisenaankin, vaikken yleensä kilju ihastuksesta ihan näin kuluneita tuoleja nähdessäni. Mutta tämä joteskin toimii tällaisenaankin...
-----------------------------------------------------

It was some time ago when I had some images here in my blog about a new vanity I found from a local garage sale. And you may remember when I told that this vanity was sold alone, so it didn't have a matching chair to come along with it.

And I've been kinda desperate to find a friend to this vanity, since it felt kinda lonely sitting in our master by itself. But hooray, couple of weeks ago, when we were at local garage sale with our guest, I found couple of different types of chairs and the other one ended up in our master bedroom, with the vanity

Yes, I know. The chair looks old and a little worn-out, but I think it matches nicely with the vanity just like it is, even though I usually don't get too excited about furniture that is looking like this. I may paint it over eventually, but right now it can be like this. I'm totally cool with this look!

11 kommenttia:

Markus Latva-aho kirjoitti...

Ei, ei, ei saa maalata tuolia uudella maalilla! Tuollaisena sen kuuluukin olla, näkyy ajankuluminen ja kaunis pinta elää:) Niistä tulee niin tavallisen näköisiä, jos ne maalaa uudella maalilla.

mizyéna kirjoitti...

No hiemanko olen kade sekä pöydälle että tuolille! Älä maalaa tuolia vaan anna olla juuri noin.

Tiedätkö minua pidetään ihan pöpinä täällä tunisiassa, kun pidän kaikesta vanhasta ja kuluneesta. Naapurustossa kohisi kerran oikein kunnolla kun kannoin (=maksoin naapurin pojille kantamisesta) vanhan puusohvan tienpielestä. Järkyttävä huhu, että sillä ulkomaalaisella ei olekaan paljon rahaa (kuten täällä siis oletetaan olevan) kun kantaa roskista kamaa kotiin. Ja mua ei olisi voinut vähempää kiinnosta kohu. Ajatelkoot mitä vain. :D

titta kirjoitti...

Todella kaunis tuoli! Minustakin toimii tuollaisena :)

Miia kirjoitti...

Aivan ihana tuo pöytä ja tuoli!!!

Mari kirjoitti...

Kaunis... En tekisi mitään!

Sari kirjoitti...

Huomenta teille kaikille! Ja kiitos kommenteistanne.

System operator. Se on kyllä totta, että maalaamalla saatan tärvellä tuolin parhaat ominaisuudet. Vanhan patinan ja tunnelman...

Marita. Minä olen muuten harrastanut ihan samaa, olen pelastanut roskiin meneviä aarteita ja saanut varmasti vähintään eriskummallisen maineen ;-) Joku noissa vanhoissa esineissä ja huonekaluissa vaan jaksaa kiehtoa.

Titta. Kiitos, taidan tosiaan jättää tuolin sellaiseksi kuin nyt on.

Miiah. Kiitos, on kyllä ihan vinkeä pariskunta tämä...

Mari. Kiitos, tuolini herätti nyt sen verran positiivista reaktiota, että saa pitää tämän asunsa tästä eteenpäinkin ;-)

*itKuPiLLi* kirjoitti...

ÄLÄ MAALAA! Toi tuoli on just täydellinen tuollaisena, kaunis kokonaisuus.

maano kirjoitti...

älä sutase se on just tommosena ihastuttava :)

Unknown kirjoitti...

Yes-You have that Shabby Chic look which I believe is still in. Looks fine with me! I like the vanity. Have a nice day! Daisy~

Sari kirjoitti...

Itkupilli ja Maano. Juu, enpä taida uskaltaa tätä maalata, vaikka miehen kommentit voitte varmaan jo arvatakin...

Daisy. Yes, I have some Shabby Chic furniture and after my visit to Europe and Finland this summer I fell in love with white, which is so IN right now over there.

alice kirjoitti...

What a great find, they are perfect together!