2010-12-28

Lumessa - In the Snow


Pihamme on täysin lumen vallassa. Lunta on tuprutellut viimeisen viikon aikana takuulla ainakin 30 cm lisää. Ihanaa ja niin valkoista, mutta onpa lumenluonnissakin ihan oma hommansa, sen voin kyllä sanoa. Olisitpa ollut eilen näkemässä, kun kolasin valehtelematta yli tunnin (rystyset valkoisina) etupihaamme ja ne pihaamme ympäröivät lumivallit, voi miksi nekin pitää olla niin himskatin korkeat?

Enhän mä jaksanut puskea miteskään niin korkealle. Oli siinä varmaan naapureilla naurussa pitelemistä, kun rouva koitti ähkien ja puhkien työntää kolaansa lumivallien päälle. Phuih! Mutta miten tehokasta liikuntaa, paikat on kipeänä ja oikeasti tuntuu siltä, että on tehnytkin jotain. Parasta kinkunsulatusjumppaa, sanon minä ;-)

Moni puhelee jo haluavansa riisua kodin joulusta. Meillä on vielä kaikki koristeet esillä ja keittiössä tuoksuu vahvasti hyasintilta. Alestakin kävin hakemassa vielä muutaman suloisen joulukoristeen, joita olin jo ennen joulua kaupoissa ihastellut ja tuumaillut ne hankkivani, jos vain suinkin ehtisin ennen muita. Tällä kertaa onnisti.

--------------------------------------

Our yard is covered with snow. We have had a lot of snowy days lately and I can say that there is at least 30 centimeters new snow. So lovely and so white, but also a lot of work. You should have seen me yesterday, when I was trying to shovel away (we have large shovels made just for snow, should be easy) all the snow that had piled up. And wow, it took almost an hour and I had my knuckles all white while doing it. Hard work, I have to say, but best way to get rid of all the extra fat I have gained during the Christmas holidays.

One thing I don't get is why my husband always has to make such high walls of snow when he is in charge of shoveling. I don't have that kind of strength to try and push my shovel up on those "hills".


So many are already talking about getting rid of all the Christmas decor. Well, we still have them all in our house and the smell of hyasinths is filling our kitchen. I also bought just a couple of nice christmas ornaments from the sale. Those are ornaments I was admiring before christmas and thought about buying them after Christmas, if I had luck to be there before they were all gone. This time I was lucky.

8 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Meille löytyi myös muutama hauska & uusi joulukoriste ale-hyllystä. Mutta kodin joulu alkaa häviämään varmaankin viikon lopun aikana.

Kauniita talvikuvia! Lunta riittää yli omien tarpeiden : ) Ja maalla kun asutaan, niin kolan kanssa saa heilua myös luistin kentällä. Sen ylläpito on enimmiltään oman "papun" varassa. Kuntoa!

Joana kirjoitti...

Minustakin nämä joulupäivien jälkeiset päivät ovat ihania. Enää ei ole hätä ja hoppu tehdä sitä ja tätä ja voi vain nauttia kaikesta jouluisesta. Meillä kuunneltiin jouluradiotakin lähes koko päivä. Ihmisillä tuntuu olevan aina niin kiire. Muistan, kun oma veljeni kerran lapsuudessa sanoi, kun joulupukki poistui talosta, että nyt se joulu on ohi. Nautitaan me ihan loppiaiseen asti ja sitten alkaakin tulppaaniaika ja kevät.

Sari kirjoitti...

Hei Anne. Kiva kuulla, etten ole ainoa, joka hankki joulukoristeita vielä joulun jälkeenkin. Meillä saa koristeet vielä asustaa kotonamme luultavasti aina loppiaiseen saakka. Tosin tyttären huoneen pikkukuusi saa nyt lähteä, kissa kaatoi sen nimittäin juuri maljakkoineen (jo toistamiseen) ja nyt riittää mulle moppaus.

Voi vitsi, luistinkentällä minäkin mieluusti kolailisin, jos sellainen ylellisyys meiltä vaan löytyisi ;-)

Hei Joana. Minäkin olen yllättynyt siitä, miten kiire monella on jo poistaa kotoa joulukoristeet. Ehkä omalla kohdallani nyt sitten vaikuttaa se, että meille on ihan uusi kokemus, kun saamme viettää joululomaa täällä jouluisen oloisessa ja näköisessä Suomessa, mutten minä vielä raaski koristeita pois laittaa. Saavat olla loppiaiseen esillä.

Tuota pikkukuusta lukuunottamatta, joka on aiheuttanut lisätyötä, kissan ihastuessa sen koristeisiin viime päivinä siinä määrin, ettei kattiviikari pysty enää hillitsemään itseään, vaan pomppii pientä kuusiparkaa vasten koristeista roikkuen.

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Aivan ihanan näköstä, noi kuvat on taas niin herkkuja.

Anne-Marie kirjoitti...

Kuusi oli pakko heivata pihalle,kun neulasia oli enemmän lattialla kuin puussa :)
Illalla mietin joko kasailen muitakin koristeita mutta en raaskinut..
Ja alesta todellakin löytyi lisää kivaa ;-)

Sinulle on tulossa postia ;)

Tuija N. kirjoitti...

Espoossakin riittää lunta :) Viikonloppuna käväisin leikkimökissä, jonne ei ole koko talvena ollut asiaa. Upposin lumihankeen yli polven mitalta. Meillä joulu lähtee varmaan uudenvuoden jälkeen tai viimeistään loppiaisena. Minä muuten myös ostan aina joulun jälkeen joulukoristeita. Viime vuonna löysin Boknäsiltä ihania lasipalloja todella, todella halpaan hintaan. Ne olivat varsinainen löytö, joka vieläkin lämmittää mieltä :)
Muistan oman kisuni; "neiti" riisui aina kuusesta alimpien oksien koristeet heti kun ne oli kuuseen saatu, ja pelasi "jalkapalloa" joulupallojen kanssa. Kolina vaan kävi ympäri taloa. Pari kertaa kiipesi kuusen latvaan sillä seurauksella, että koko kuusi kaatui. Mutta pitäähän kisuillakin olla jouluna hauskaa:)

Heidi kirjoitti...

Ihania lumikuvia :) Joulua saa olla vielä ja näihin kodin riisumispuuhiin en ole minäkään vielä ryhtynyt. Jos vaikka loppiaiseen asti ihastelisi ja sen jälkeen kantaisi neulattoman kuusen pihalle :) Iloista viikon jatkoa♥

Sari kirjoitti...

Moi Itkupilli ja kiitos, täällä on nyt tosi kaunista ;-)

Hei Anne-Marie. Olen huomannut tosi monen puhelevan kuusen kovasta varisemisesta. Isäni pakotti laittamaan kuusen ensin päiväksi varastoon, kun hän oli hakenut sen kovalla pakkasella ja sanoi, ettei kestä suurta lämpötilaeroa, vaan tulisi heti karistamaan neulasensa. En tiedä, oliko tuossa perää, muttei tuo kuusi kyllä juuri karista, vaikken olisi millään malttanut sitä laittaa päiväksi varastoon... ;-)

En minäkään ole malttanut ottaa koristeita pois ja alessa olemme siis käyneet molemmat. Voe ei sun kanssas, mitä sää oot mennyt nyt tekemään?

Moi Tuija, voin nähdä sut rämpimässä siellä hangessa. Ei sentään päässyt ärräpäitä, eihän?

Voi vitsi, noi Boknäsin lasipallot kuulostaa ihanilta. Kävitkös Stockalta haalimassa ihanuuksia?

Kissat joo tykkää leikkiä, meillä näytti ensin siltä, että tämä neiti ottaa ihan coolisti kuusenkoristeiden suhteen, vaan sitten se hoksasi, että hei, näähän on kivoja ja siitä se sitten alkoi, pikkukuusen kaatelu tyttären huoneessa. Mutta kivaa on kissalla ollut, takuulla ;-)

Moi Heidi, ihan samat suunnitelmat siis siellä. Me kun tuotiin tuo kuusikin vasta paria päivää ennen aattoa tänne sisälle, niin en minä sitä hanno vielä pois viedä, vaikka sitten olisi vain ne pari neulasta lopulta jäljellä ;-) Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle!