2010-07-12

Arkea talon myynnin keskellä -
Everyday life combined with house showings

Nyt on jo muutamat asuntonäytötkin takana ja kaikki palaute on ollut positiivista. Tarjouksia ei tosin ole vielä tullut. No, se kyllä tiedettiinkin, että heinäkuu on täällä hiljaista asuntomarkkinoilla. Kiinteistövälittäjällämme on kuitenkin vakaa mielipide siitä, että talomme myy noin 1-2 kuukaudessa. Tässä ajatuksessa nyt sitten itsekin elämme.

Täkäläisistä taloesittelyistä on vielä pakko kertoa sen verran, että täällä taloja esitellään joka päivä, riippuen kiinnostuksesta. Mahdollista ostajaa edustava kiinteistövälittäjä ottaa yhteyden ajanvarauspalveluun, josta sitten soitetaan meille ja ilmoitetaan tulevan asuntonäytön ajankohta. Meillä on soiton jälkeen puolesta tunnista tuntiin aikaa häippästä talosta ennen näytön alkua. Voitte siis ehkä arvata, ettei arkemme enää suju ihan normaaleissa merkeissä ja kodin on oltava koko ajan tip top kunnossa, sillä soitto voi tulla koska tahansa. Yleensä näytöt sijoittuvat kuitenkin iltapäiville tai iltaan. Meillä onkin käytössä kertakäyttöastiat ja ruoka on yleensä helppotekoista, sillä koti ei saisi mielellään myöskään näytön aikana haista ruoalle tms. Ja niin, pikaruokalatkin ovat tulleet tutuiksi, mikä kyllä valitettavasti rupeaa takuulla näkymään jossain vaiheessa myös vyötäröllä. Auts!

Now we have already had couple of showings in our house and all the comments have been positive. Even though we haven't got any offers yet. But in a way we knew that July is not very busy month to sell a house. We believe in our realtor who told us that this size house will be sold in a month or two. In this thought we go on here.

Couple of things I want to mention about the showings here in U.S. Here the showings are done everyday, based on the interest of possible buyers. The realtor who represents the buyer calls the showing service and then they call us and tell what time the showing will be held. We gave half an hour time limit that we need to have before the showing can start from the phone call, so that we have time to get out of the house. So you can probably imagine that our life is not going the way it used to. We are using disposable mugs and plates and try to prepare all the food beforehand.
And well, we have started to use fast food places which unfortunately will be showing in our waist area sooner or later. Ouch!

Tyttären huonekin on nyt siistinä joka päivä, mutta tähän huoneeseen ei juuri muuten koskettu, sillä lapsen pitää antaa elää normaalia elämää, enkä antanut esim. poistaa huoneesta yhtäkään tyttären lelulaatikkoa.

Our daughter's room looks so clean now, but otherwise this room is untouched, since I feel that our child needs to live her life as normally as possible, and I didn't give permission to remove any of her toy baskets from here.

Hello Kitty laukut odottavat jo uutta kotia.

Hello Kitty bags are waiting to go to their new home.

Ja kirjoituspöydän äärellä tytär on kirjoitellut monta jäähyväiskirjettä pienille sydänystävilleen.

And sitting by her school desk our daughter has written many goodbye letters to her dear friends.

Matkareppukin on ollut pakattuna sängyn kulmalla jo monta viikkoa. Taitaa jo kohta revetä liitoksistaan. Tytär on muutosta innoissaan, mutta yksi murhe hänellä on. Hän on jo moneen otteeseen kysellyt minulta, että: Saankohan minä sieltä Suomesta yhtään kaveria?

Tähän olen joka kerta vakuuttavasti vastannut, että: Ihan varmasti!

Carry on bag has already been packed and it has been waiting in front of her bed for many weeks already. I think it will soon burst being so full of stuff. Our daughter is so excited about moving to Finland, but she has one big thing that worries her. She has asked me so many times that: Will I get any friends in Finland?

For her question I have repeatedly answered: For sure you will!

12 kommenttia:

LENNU kirjoitti...

Toivottavasti talonne menee nopeasti kaupaksi, ettei tarvitse elää elämäänsä asuntonäytöksien kautta. Mutta toisaalta eihän se ole kuin yksi etappi kohti uusia tuulia ja voi muistella sitten Suomessa niitä "nopeita lähtöjä".

Luulisin, että "lähtöihin" mahtuu koomillisiakin tilanteita.

Suloinen vaaleanpunainen trolli. Voi, kyllä ne murheet ovat pienilläkin. Kyllä varmasti ystäviä löytyy.
Helteiset (+32) lämpimät terveiset.

Jael kirjoitti...

Vähään aikaan en täällä ole vieraillut ja suuria muutoksia on teillä edessä.Talonne on niin ihana,että se ,joka en ostaa,on oikea onnenpekka. Tsemppiä talon myyntiin ja paljon onnea Suomen muutolle.

Sari kirjoitti...

Hei Lennu. Sitä mäkin toivon, että talo menee nopeasti kaupaksi, mutta eihän tässä auta kuin katsella, miten asiat etenee.

On nää "nopeat lähdöt" aika hupaisia ja toissapäivänä huomasin, että vierasvessan pyykkitelinees (onneks sentään suihkuverhon takana piilossa) oli kuivumassa mun kahdet rintsikat, jotka eivät ehkä ihan hirmusti ole ihastuttaneet asunnonkatsojia (täällä kun ollaan niin kauhean siveitä eikä kukaan takuulla kuivata täällä rintaliivejään narulla).

Mä luulen, että tyttärelle tämä muutos on helpoin. Hän kun on tosi sosiaalinen ja reipas. Mutta kyllä se silti huolettaa, lastakin. Kyllä on kuumaa Suomessakin, huh! Täällä on mittari noin +40 asteessa ja voin ihan rehellisesti sanoa, etten jaksa tätä kuumuutta enää pätkääkään. Ulos ei ole mitään asiaa, jollei sitten halua lillua tuolla yhteisillä uima-altailla ja altaalla olokin vie kaikki voimat ja sit on koko päivän sellainen blaah blaah olo.

Hei Yaelian. Joo, suuria muutoksia on tosiaan edessä. Me kans toivotaan, että talo menee lähiaikoina kaupaksi ja kiitos, ainakin olemme kovasti koettaneet pitää kodistamme huolta ja tehdä siitä näköisemme. Amerikkalaisten tyyli on sitävastoin paljon tummempisävyistä ja raskaampaa, joten toivotaan, että täältä löytyy myös vaalean kodin ystäviä.

Joana kirjoitti...

Menestystä asunnon myyntiin! Iso muutos on teille tulossa. Tiedätkö, meilläkin täällä Suomessa on aika kuuma, tänäänkin varjossa + 32. En ymmärrä, miten ihmiset voivat jatkuvasti elää moisessa helteessä saati sitten vielä lämpöisemmässä. Aikansa kutakin.
Tervetuloa takaisin!

Suvi kirjoitti...

Luulisi tosiaan noin kauniin talon menevän helposti kaupaksi. Ja teillä tosiaan on nyt jännät paikat. Itse kun olen muuttanut vain noin 30 kilometrin sisällä, tuntuu tuo teidän muutto hurjalta. Varmasti mielenkiintoista aikaa. Mielenkiinnolla odotan mitä tulemaan pitää.

vanamo kirjoitti...

Pitkästä aikaa täällä ja mitä luinkaan... Olette muuttamassa Suomeen. Tervetuloa!:) Muutto on varmasti voimia koettelevaa fyysisesti ja henkisesti. Mutta kaikesta selviää ja kaikkeen tottuu, kun on oikean päätöksen tehnyt. Ystäviinkin pystyy nykyaikana pitämään suhteellisen helposti yhteyttä, jopa maailman toiselle puolelle. Itse olemme perheenä kokeneet kaksi suurempaa muuttoa, mutta kaikesta on selvitty. Moni asia on Suomessa varmasti muuttunut tuon kymmenen vuoden aikana. Jotkin asiat voivat tuntua täällä tylymmiltä, mutta toiset asiat ovat taas paljon paremmin. Ainakin kouluruoka on Suomessa maailman parhainta chipseihin ja tortilloihin verrattuna;DD

Tsemppiä sinne!!

Mari kirjoitti...

Ihana huone! Tsempit sinne talon myyntiin ja helteen kestämiseen;)

Hipsu kirjoitti...

Tervetuloa Suomeen! Toivottavasti koti menee mitä pikimmin kaupaksi :) ja jos ei, niin lohduttanee vanha tieto, että aika tavaran kaupittaa :)

Jonna kirjoitti...

Oi mikä prinsessahuone! Ihana!
Onnea kodin myyntiin! :)

Terhi kirjoitti...

Onnea myyntiin! :)
Kerro tytöllesi, että täältä Suomesta löytyy varmasti paljon uusia kavereita :)

Sari kirjoitti...

Hei Joana. Ja kiitos, talo on ollut vasta vajaan viikon myynnissä, joten koetetaan nyt olla vielä ihan maltillisin mielin ;-)

Olen hämmästyksissäni itsekin seurannut Suomen lämpötiloja. Jos 32 asteeseen lisää vielä noin 6-8 astetta lisää ja kertoo ilmankosteuden kahdella, niin sitten päästään täkäläisiin kesälukemiin. Itselle tämä ei ole enää herkkua, sillä mun fysiikka ei tunnu enää kestävän helteitä ja puuskutan ulkona kuin astmaatikko.

Aikansa kutakin on ainakin omalla kohdalla aika osuva sanonta. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ;-)

Hei Suvi. Toivotaan, että talomme menisi suht nopeasti kaupaksi. Talomme on oikeasti täkäläisen mittapuun mukaan pieni ja siitä oli jo eräs katsoja kommentoinut. Täällä kun omakotitalot ovat yleensä suurikokoisia, mutta ehkä pientä downsizingia on kuitenkin jo havaittavissa ja toivomme, että tällainen pikkutalokin herättää kiinnostusta.

Hei Vanamo. Muutosten keskellä täällä nyt eletään. Ja ihan oikeasti olet, että muutto vaikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti ja joku päivä asiat tuntuvat sujuvan kuin itsekseen, kun taas välillä tulee sellainen olo, ettei mikään ota onnistuakseen.

Muutto Suomeen on ollut mielessä jo pitkään, mutta en ole siitä liiemmin halunnut täällä blogimaailmassa puhua. Vaikka elämä on ehkä ulkopuolisen silmin täällä helppoa, ei elämä ulkomailla ole aina helppoa. Myös sinulla on varmasti tästä kokemusta.

Olen itsekin pohtinut, että kymmenen vuoden aikana varmasti moni asia on Suomessa toisin ja varmasti tulee hetkiä, jolloin huomaa pohtivansa omaa tilannettaan ja päätöksiään, mutta kyllä me ihan varmoin mielin olemme sinne muuttamassa. Ja niin moni muukin perhe on lopulta kotiutunut Suomeen, joten uskomme, että kaikki menee hyvin.

Moi Mari ja kiitos. Tänään oltiin taas pari tuntia talonäyttöjä karussa. Vajaa viikko näyttöjä takana ja nyt jo meinaa alkaa puuduttamaan. Lapsi tässä eniten turhautuu, kun leikit pitää aina jättää kesken jne. Helteet, uuuh, ne vaan jatkuu täälläkin suunnassa.

Hei Hipsu. Samaa mekin toivomme ja niinhän se on, että kyllä kaikki talot lopulta menevät kaupaksi, ennemmin tai myöhemmin. Kiitos tsemppauksesta!

Hei Jonna ja kiitos. Prinsessa on ollut mukana huoneensa suunnitellussa ja haaveilee jo uudesta huoneesta.

Moi Terhi ja kiitos. Ja minäpä kerron viestiä eteenpäin myös tyttärellekin, vaikka kovasti olen jo koettanut vakuutella, että ihan takuulla niitä kavereita riittää Suomessakin ;-)

LENNU kirjoitti...

Ihan pakko vielä kirjoittaa sulle vastauksestasi - että täällä voi rintaliivit heilua huolettomasti narulla, hih.