2008-10-15

Pikkuneidin retrohella - Our daughter's retro oven

Huoh. Eilen oli ihan hirveä päivä. Aamulla nousen sängystä ja tuntuu siltä, ettei pää liiku vasemmalle eikä oikealle. Siis niska ja hartiat toisin sanoen aivan jumissa... Tämän toteamuksen jälkeen ei kuitenkaan auttanut kuin lähteä viemään tyttöä kerhoon ja sen jälkeen istuinkin nelisen tuntia hammasläkyrissä, niskat jumissa, suu täynnä jos sun millaista härveliä ja puudutusaine ei vaikuta juurihoidon aikana. Jes! Just my luck!

Onneksi niskakivut on jo hellittäneet, samoin hammas voi jo paremmin. Siitä helpottuneena voin jo istua koneellakin vähän pidempään ja olenkin sitten surfaillut täällä jo tuntitolkulla... Apua!

Mutta tänään ajattelin paljastaa muutaman pikkuneidin suosikkilelun, nämä muuten asustavat tätä nykyä myöskin olohuoneessamme... Ihan kuin ei huone olisi jo täynnänsä tavaraa...






Meillähän koko perhe tykkää kokata, ja eipä siis ihme, että pikkuneiti sai toissa keväänä synttärilahjaksi mummiltaan ja vanhemmiltaan tällaisen hauskan retrohellan. Pottery Barn Kidsin mallistoa ja tosi veikeä minusta. Niin ja väriltään pinkki tietty ;-)

Tässä uunissa on kuulkaa väsätty jos sun sadat piiraat, kakut ja kaikki mahdolliset mielikuvitusruoat isille, äidille, vieraille kuin omille nalleille ja nukeillekin.

Enkä taida tästä hannoa luopua lainkaan, vaan tämä varmasti kulkee mukana minne ikinä menemmekin ja ehkä joskus, vuosien päästä, tämä hella siirtyy sukupolvelta toiselle, tyttäreni lapsien käyttöön (jos vaan niitä siunaantuu)....



Samaan sarjaan kuului myös tämä vekkuli leivänpaahdin, joka ihan oikeasti sylkäisee nuo leivät ulos tuolta koneesta.

Jos äiti saisi päättää, saattaisi meidän köökistä löytyä vaikkapa tällainen Country Livingin sivuilla näkemäni jääkaappi. Vähän samaa sarjaa näiden leikkisellaisten ihanuuksien kanssa....


Country Living - Pink Refrigerator

Pinkistä jääkaapista leikkimielellä unelmoiden ja aurinkoisia päiviä odotellen!
Sari
---------------------------------------------------------------------

Oh my! Yesterday was just one of those days when everything went wrong. First of all I had this tremendous neck and shoulder pain. Then I had my dentist appointment and spend almost four hours sitting on the dentist chair, having all kinds of equipment in my mouth. And of course my gumline did not get numb when my root canals were opened, so it was like torture. Aaargh! Just my luck! But anyways, now my tooth is okay, my neck pain is almost gone and I feel much better!

So today I wanted to show our daughter's retro oven. We all like cooking and our daughter spends a lot of time helping mom and dad in the kitchen.

So two years ago she got this oven as a B-day present from Grandma and us and since then this thing has been very dear to her. It's retro, and it is pink. This oven is from Pottery Barn Kids and mommy could easily imagine herself using a similar oven in real life...

With this oven she plays a lot and has made soooo many pies, cakes and all possible imaginary foods for mom and dad, and guests too.

That little toaster is also quite funny and it really pops out the toast, when it's "ready"...

If I could decide, we might even have a pink refrigerator in our kitchen as shown in Country Living Magazine.

Have a nice week everyone! I am waiting for the sun to show up again! Soon, please!

With warm wishes,
Sari

15 kommenttia:

Susa kirjoitti...

Voi miten ihana toi hella!!!
Pottery Barn Kidsilla on todella suloisia juttuja lapsille. Ja noi korit vaaleanpunaisilla vuorilla ovat myos ihanat.

Sari kirjoitti...

Moi Susa. Pottery Barn Kids on yksi lempparikaupoistani, vaikka hinnat onkin usein vähän korkeat makuuni... Korit vuorilla on muuten myös PBK:sta ostetut ;-)

mizyéna kirjoitti...

Heippa Tunisiasta!

Aivan älyttömän ihana ja suloinen tuo pinkkihella!! Sopisi meidänkin lastenhuoneeseen.

Ja aika ihastuttava tuo jääkaappikin.

Kirsi kirjoitti...

Hei,

Kiitos vierailustasi blogissani, minä täällä vastavierailulla. Sinulla ihana blogi, laitan heti suosikkeihin.

ps. tuo vaalenapunainen jääkaappi kelpaisi minullekin.

Hauskaa viikonjatkoa!

Kirsi

Suvi kirjoitti...

Voi ihanuus hella. Meidän lapset tykkäis myös tuosta. Kokkailevat paljon "ruokia" ja syöttää vanhemmille ja laluille. Ehkä voisin rakentaa pikkuhellan itse.

Sari kirjoitti...

Huomenia Marita, Kirsi ja Suvi. Ja kiitos piristävistä kommenteistanne. Täällä lapsille on tarjolla vaikka mitä ihanuuksia, niin että äidin budjetti on usein ihan kuralla, jaigs... :-(

Suvi, jos olet näppärä käsistäsi, niin eihän sitä tiedä, jos vaikka osaisit itsekin tällaisen hellan tehdä ;-) Lisäkuvia hellasta löytyy myös www.potterybarnkids.com sivuilta, playroom - kitchens alta.

Mari kirjoitti...

Siis ihanat keittiötarvikkeet tyttärelläsi:) Kyllä kelpaa! Ja ihana on tuo jääkaappikin tuossa alakuvassa.

Hanna kirjoitti...

Voi ihanuus mikä hella, tyttäreni kävi myös ihastelemassa sitä.

Sari kirjoitti...

Mari ja Hanna. Juu, olisipa tosiaan äidilläkin tällaiset keittiövimpaimet...

Kazza kirjoitti...

Ikäviä nuo niska ja hartiakivut :( Ennen kun työskentelin vielä kampaajana, niskat olivat joskus aivan solmussa suoraan sanottuna.

Siis aivan IHANA leikkikeittiö! Pottery Barnista olen kuullut paljon ja elokuvissa aina mainitaan paikka, mutta itse en ole päässyt heidän tavaroitaan hypistelemään. Aivan ihana retromainen keittiö, kyllä tuossa pikkuneidin kelpaa kokkailla. :)

Anonyymi kirjoitti...

Todellakin suloinen tuo hella. Meidänkin lastenhuoneeseen kelpaisi (varmaan äitee siellä kokkailisi). Jos joskus Suomeen päin takaisin muutatte, niin tuo kyllä todellakin kannattaa pakata konttiin mukaan. Meidän lastenhuoneen punamusta Tefal-hella ei ole yhtään noin ihana.

Sari kirjoitti...

Kazza ja Tuija. Kiitos kommenteistanne. Pottery Barn Kids on täällä tosi suosittu sisustusliike, kuten isommille tarkoitettu Pottery Barnikin.

Juu, kyllä tämä hella pakataan konttiin mukaan, sitten jos/kun se päivä koettaa, että Suomeen muutetaan...

Sarppa kirjoitti...

Kylläpä on kaunis hella, kelpaa tuolla leikkiä..

Sari kirjoitti...

Kiitos Sarppa, tämä on kyllä kovasti suosiossa tämä hella.

Oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille teille! Tämä lähtee nyt ruokakauppaan...

Anonyymi kirjoitti...

Outstanding post however I was wanting to know if you could write
a litte more on this subject? I'd be very grateful if you could elaborate a little bit more. Appreciate it!

Review my web-site click here