Mikähän minua taas vaivaa? Heräsin aamuyöllä jo neljän aikaan, eikä uni enää maittanut. Pyörin ja kierin sängyssäni, mutta ei, uni ei enää suostunut tulemaan takaisin...
Eihän siinä sitten auttanut kuin pongahtaa sängystä ylös. Saattaisiko olla, että jännitän pikkuneidin ensimmäistä futismatsia vai mikä lie, mutta aamuneljästä olen tässä koneella istunut enempi tai vähempi unenpöpperössä ja toisaalta jotenkin ylienergisessä tilassa.
Ja jotenkin kummasti silmissäni on mielikuvia turkoosinsinisestä merestä, jostain rauhoittavasta niemenkärjestä, valkoisesta hiekasta, palmuista ja rannalla lepäävistä simpukankuorista.
Niin juuri, simpukoista. Mikähän näissä simpukankuorissakin minua kiehtoo?
Niitä olen huomannut aina kerääväni ja joka ulkomaanmatkalta ja meren ääreltä olen niitä laukussani ympäri maailmaa kantanut.
Ne vaan ovat niin kauniita. Niin yksilöllisiä, ainutlaatuisia. Niin muotokieleltään, väriltään kuin olemukseltaankin.
Ne tuovat mieleen meren ja sen rauhan ja hiljaisuuden.
Ja kun asetan simpukan korvalleni, miltei kuulen sen, meren hiljaisen kutsun...
Matkakuumettako?
----------------------------------------------------------------------------
I don't know why, but I ended up waking at 4 am this morning. I just couldn't sleep for some reason. I was tossing and turning and trying to fall asleep again, but no no... It didn't work.
So here I am, blogging since early morning and for some reason I have these weird images in my mind. Images of the ocean, the turquoise blue waters, white sandy beaches, palm trees and shea shells on the beach.
Yes, shea shells. There is just something magical about sea shells. Their unique and one of a kind shaping and color variations.
I have collected sea shells around the world and will probably do so till the day I die.
I just love looking at them. They give me peace and the feeling of the ocean and the beauty and the quietness that is hidden under the sea.
And when I press the shea shell against my ear - I can almost hear the ocean.
Travel fever?
5 kommenttia:
Ihania simpukoita, niissä on kyllä sellaista kauneutta, että silmä lepää, ja mieli rauhoittuu, ja kyllä sinne sisälle vaan niin kummasti on se meren pauhu tallentunut.
Katseln vieläkin noita kuvia, ne on kuin taidetta jokainen. Rajaukset ja valot kuvissa on todella upeita.
Minullakin on matkakuumetta! Talveksi on onneksi reissu varattu:) Leppoisaa sunnuntaita!
Mari
Simpukat on simppeleitä, mutta aina yhtä kiehtovia... Kiitos myös imartelevista kehuista, on aina kannustavaa kuulla, jos joku pitää ottamiani kuvia taiteena. Sitä kun on tuon kameran kanssa jo kohta kymmenen vuotta heilunut ja collegellakin valokuvausta ja kuvankäsittelyä jonkun vuotta opiskellut, niin tietty toivoo, ettei se aika olisi mennyt ihan hukkaan :-)
Mari, ei ole matkaa tiedossa, saatika varattuna, muuten vain valkoisen hiekan äärelle tässä haikailen. Toista se on sinulla, oi joi!
Olipas ihanasti kirjoitettu juttu! Ja ihania kuvia :) Jopa sitä alkaa itsekin odottaa vielä enemmän tuota pikkuruista kesäloman pätkään muutaman viikon päästä ihan vaan Turkissa.
Päivi. Nyt vasta hoksasin tämän kommenttisi täällä postauksessa. Ihanaa, Turkin matkaa tiedossa. Tai taidatte jo ollakin siellä...
Lähetä kommentti