2013-10-28

Best photo

Best photo-valokuvahaaste



Tämä haaste on pyörinyt tosi monessa blogissa ja nappasin tämän nyt itsekin jostain kivasta blogista ;-)
 
Haaste kuuluu näin:
 
 
LATAA POSTAUKSEEN OMA, PARAS VALOKUVASI, VASTAA VIITEEN KYSYMYKSEEN JA LAITA HAASTE ETEENPÄIN.
Parasta valokuvaa on on kyllä tosi vaikea valita, niin monta mieluisaa kuvaa kätkeytyy kovalevyjen syövereihin. Mutta ehkä ne parhaat kuvat liittyvät omaan lapseen ja tietyn tunnelman ikuistamiseen. Tämä kuva on otettu pari vuotta sitten valokuvausopintoihini liittyvään studioharjoitukseen, jossa oli tehtävänä muuttaa studiotila miljöön kaltaiseksi ympäristöksi, jota ei välttämättä tunnista heti ns. steriilissä studiotilassa kuvatuksi otokseksi.

Halusin luoda vanhaa aikaa henkivän miljöön ja onnistuin siinä mielestäni ihan hyvin. Lisäksi kuvassa on minulle itselleni jotain sellaista herkkyyttä, jota näen kasvavassa tyttäressäni. Vaikka hän kasvaa kovaa kyytiä, niin hänessä asuu yhä edelleen se pieni ja ajoittain hivenen haavoittuvakin lapsi, jota rakastan suuresti.
 


1. Kumpi on sinulle tärkeämpää blogeissa, kuvat vai teksti?

Kuvat! Ihan ehdottomasti, sillä olen ihan läpikotaisin visuaalisesti näkevä ja ajatteleva ihminen. Toki tykkään myös kivoista teksteistä, mutta kyllä minä ihan ensimmäisenä kiinnitän aina huomioni kuviin. Ja mitä suurempia kuvia - sen parempi ;-)

---------------------------

2. Nimeä viisi kotimaista blogia, joiden kuvamaailma puhuttelee sinua?
Tosi vaikea kysymys, niin monta visuaalisesti kiinnostavaa blogia täällä blogimaailmassa on. Mutta tässä nyt viisi sellaista, jotka inspiroivat minua juuri nyt:

1. Krista Keltanen blog

Kristan kuvat ovat yksinkertaisesti sanottuna hyvin tunnelmallisia ja kauniita, niissä on hyvä fiilis. Kristan kuvia näkee paljon myös erilaisissa sisustusjutuissa, eli hän on varmasti monelle tuttu kuvaaja.

2. Kootut murut

Kootut murut blogissa ei ujostella värien tai materiaalin suhteen, mitä tule sisustamiseen. Blogin kuvat ovat raikkaita ja selkeitä, blogissa on hauskan retromainen fiilis ja blogi vilisee hauskoja, inspiroivia ideoita.

3. Parolan asema

Parolan aseman taitavat tietää kaikki ;-) Paljon ideoita ja tuunauksia joka lähtöön, joista aina selkeät kuvat mukana - kuka voisi olla tykkäämättä?

4. Lundagård

Blogin kuvamaailma on rento ja niistä välittyy hyvä "vintage-fiilis" :-) Tämä blogi pursuaa myös hyviä idiksiä ja inspiroivia kuvia.
 
 
Tähän listaan oli pakko saada esiin edes yksi ruokablogi monien kiinnostavien joukosta. Hyviä ruokablogejakin kun on niin monta! Chez Jasu on minulle suht uusi tuttavuus, ja tässä blogissa kuvamaailma on selkeän yksinkertainen.
 
 

------------------------------

3. Voiko yhdessä postauksessa olla liikaa kuvia?

Kyllä voi. Jos postauksen aihe on tosi kapea ja kuvia ihan hirmu määrä, niin kyllä se jo alkaa vähän puuduttamaan.
 

-------------------------------

4. Millä kikka-kolmosella ajattelit pärjätä pimeän talven yli?

Ei kai tässä mitään kummempia kikkakolmosia ole. Jalusta, valotus, mahdollisesti täytesalaman käyttö ja sitten lopuksi vielä photari.
 
 
--------------------------------- 

5. Millä sinä kuvaat?

Kuvaan Canon 5D Mark II:lla, mutta uusi kamera on nyt ollut jo haaveissa pidemmän aikaa ja itse asiassa voipi olla, että jo tällä viikolla ostan uuden kameran, Canon on sekin, mutta vähän uudempaa mallia. Putkia on kerääntynyt jo aika määrä ja niitä tulee käytettyä vähän tilanteesta riippuen. Käytän aika paljon mm. Canon EF 50/1.4 USM ja Canon EF 24-70/2.8 L USM putkia.


Haa, meinasin ensin, etten haasta tähän erikseen ketään, mutta jospa sittenkin haastan Kootut murut-blogin Jutan
tähän kivaan haasteeseen... ;-) Ja siis, tämän haasteen voi täältä napata mukaansa ken tykkää ;-)
 

2 kommenttia:

Jutta kirjoitti...

Vau, kiitos kovasti maininnasta ja haasteesta! Aika paha kysymys, mikä on paras kuva! Katsotaan jos keksin siihen jotain :)

Sari kirjoitti...

Joo, parhaan kuvan valinta on kyllä aika kinkkistä... :-) Mutta eikun miettimään ;-) Mukavaa viikonloppua!