2012-01-22

Omakuva - Self portrait

No hui, nyt on otettu omakuvia ja tässä yksi otos, joka oli minusta aika hyvä. Minä siis en tykkää YHTÄÄN olla itse kuvissa. Mieluiten pysyn aina kameran takana ja sen vuoksi nämä kaikki omakuvaprojektit ovat olleet mulle tosi haastavia.

Mutta tässä nyt eka omakuva, johon olen suht tyytyväinen. Tavoittelin vähän Miina Savolaisen tyyliä ja halusin tuoda esille muutamia asioita elämästäni. Rakastan suomalaisessa luonnossa erityisesti jylhänä kasvavia koivumetsiä, valkoinen edustaa minulle värinä uudistusta, puhtautta ja raikkautta, menneisyyteeni kuuluu vahvasti USA, jossa asuimme kymmenen vuotta ja missä tyttäremmekin syntyi.

Yhdysvallat roikkuu ajatuksissani jatkuvasti, enkä tunnu saavan ravistettua mielestäni maahan liittyviä muistoja tai kaipausta (ja miksi pitäisikään). Ja aika, se vaan tikittää eteenpäin ja sen myötä ikääntyminen ja elämänvalinnat ovat asioita, jotka saavat tuumailemaan päästyäni itsekin konkeettisesti keski-ikään.

Ja apua, uskallanko edes kysyä, mutta kertokaa rehellisesti, mitä olette kuvasta mieltä. Sen ainakin huomasin, että olenpa taas niin tosi vakava. Mutta ehkä mä juuri olenkin tuollainen, joskus vähän tuollainen vakava.

Niin ja psst. Tuo upeasti hulmuava hameosa koostuu kahdesta vanhasta lakanasta, jotka on sidottu pellavalangalla vyötärölleni. Eikö olekin hieno?


------------------------------------------------


Oh my, now I've taken some self portraits and here is one shot that I feel is quite good. I do not like to in photos myself AT ALL. I prefer staying on the other side of the camera and for that reason all these self portrait projects are very challenging for me.

But here is my first self portrait which I am quite satisfied with. I wanted to do something like Miina Savolainen and wanted to bring some things from my life to the photos. In finnish nature I especially love birch forest, white is a color that represents renewal, purity and freshness, my past is strongly connected with U.S. where we lived for ten years and where our daughter was born.

U.S. hangs in my thoughts all the time and I don't seem to get rid off all those memories and the longing (and why should I) connected with that country. And time it ticks forward and with that aging and all the life choises are something that make me wonder at this point when I've reached middle age myself as well.

And help, I don't even know if I want to know this, but please tell me your honest comments that what you think about this photo. I myself noticed that I am quite serious in all these photos. But I guess that is how I am a bit too serious at times.

And psst. That gorgeously billowing skirt is made with two old sheets that I pulled together with linen string. Isn't it lovely?


Tässä vielä lisäyksenä toinen kuva, jossa muokkasin etualasta pois kaikki risut ja oksat. Ilme on yhtä vakava, mutta ehkä tässä on hyvä, että katselen jonnekin toisaalle. On tää nyt olevinaan vaikeeta. Onneksi itse kritiikki on vasta viikolla viisi. Ja tuolloin, itse printtauksen ollessa käsillä onkin pahimmassa tapauksessa valmis kirkumaan. Kun värit ei täsmääkään tietokoneen värien kanssa ja sitten manataan ja printataan ja printataan ja manataan.

Here I added another photo, where I removed all the sticks and branches from the foreground. The look on my face is as serious as on the previous but I like the fact I'm looking somewhere else. This is so hard. Luckily the critique is on week five. And then usually at the point of printing you may be ready to scream. When colors don't seem match with the ones on computer and then you curse and print and print and curse.

38 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Hieno kuva! vakava on ilme, mutta kaunis olet! Upea otos!

Maiu kirjoitti...

Vaikuttava. Kekseliäs rekvisiitta, mutta oikein uskottava ja toimii. En olis arvannut hametta lakanoiksi! Muutenkin ajatuksia herättävä kuva, kun on Amerikan lippu tyypillisessä suomalaismaisemassa. Kiva että avasit kuvan tarinaa myös sanoin.

Sari kirjoitti...

Hei Nina ja kiitos. Oli kyllä iso kynnys laittaa tuo kuva tänne ja nyt olisin sen jo halunnut vaihtaa toiseen, kun kävin läpi lisää noita kuvia. Vakavasävytteinen on kuva juu ja siinä kyllä hyvin näkyy se, miten mun on aika vaikea olla itse kuvauksen kohteena.

Hei Maiu ja kiitos. Lakanat oli mulla heti ajatuksena, kun mietin, että haluan jotain luonnonvalkoista liehuvaa ja mekon tyyppistä päälle. Ja hyvin toimi narulla kiinnitettynä, vaikka olinkin välillä sotkeutua helmoihin tuolla hangessa ;-)

Amerikan lippu on kuvassa tosiaan siksi, että tuo maa on osa elämääni ja viime aikoina olen taas huomannut kaipaavani kovasti siellä asuvia ystäviä. Jo siksi ajattelin vähän kertoa tarinaa tuosta kuvan merkityksestä, sillä voi tosiaan hämmentää pelkkänä kuvana lippuineen ja kelloineen ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
upea kuva ja todella hieno idea! Voimia ja tsemppiä opiskeluihin, olet varmasti omalla alallasi! Terkuin Päivi

Sari kirjoitti...

Hei Päivi ja kiitos todella paljon kannustavasta kommentistani. Pakko myöntää, että välillä meinaa usko itseen olla hiukka vähissä ja tulevaisuus ja työllistymismahdollisuudet valokuvausalalla myös hirvittää. Mutta toisaalta haluan kokeilla nyt tätä alaa, kun olen siitä niin kauan unelmoinut.

Tulevaisuus sitten näyttää teenkö valokuvausta ihan vain sivutoimisesti, ehkä harrastuksena tai jopa ammatiksi.

mansardikaton alla kirjoitti...

Hieno kuva!
Se ei ehkä olisi auennut ilman selitystä (siis kello ja usa-lippu), mutta ei kai sen tarvikaan. Olet muuten jotenkin vähän Nicole Kidmanin näköinen tuossa kuvassa :).

Tsemppiä opiskeluihin!

Eeva kirjoitti...

Hieno ovat, ja mikä mahtava "Mekko"! Toinen on ehkä parempi, missä katsot poispäin, mutta olisin kyllä jättänyt risut ja muut kuvaan. Mutta, joo, kauhean vakava, ehkä jopa vihainen ilme, joka ei kuitenkaan sovi yhteen blogipersoonastasi saamani kuvan kanssa. 'Mutta sopivat varmasti tuohon "teemaan"; ikävään, ajan kuluun...Upeat otokset kuitenkin! Missä opiskelet valokuvausta (kauheasti AIVAN kauheasti kiinnostaa!!!)

Sari kirjoitti...

Hei mansardikaton alla ja kiitos kommentistasi. Niin mä vähän arvelinkin, ettei kuvan merkitys ehkä aukene ilman tuota tekstiä. Päätin kokeilla tässä omakuvassa vähän tuollaisia symbolisia elementtejä. Saa nähdä aukeaako kuvan merkitykset luokkakavereille tai opettajalle ;-) Toisaalta kiva, jos kuva herättää kysymyksiä.

Ja voi herttinen, että minäkö Nicole Kidmanin näköinen kuvassa. Joo tota, on varmasti ihan kuvankäsittelyn ja tarpeeksi kaukaa otetun kuvan ansiota kaikki tuo. Myönnän nimittäin heti poistaneeni kasvoiltani parit juonteet kuvankäsittelyllä ;-) Mikä onkin muuten aika vekkuli juttu keski-iän kriisistä kärsivälle.

Sari kirjoitti...

Hei Eeva ja kiitos kommentistasi. Sun kommenttisi putkahti tähän väliin, kun naputtelin mansardikatolle vastausta. Joo, siis ihan samaa mietin tuosta ylemmästä kuvasta. Mun katse on lähes uhkaava ja tosiaan vähän sellainen vihainen tuossa ekassa kuvassa. Mikä ei hyvä :-( Mutta aihe on minulle sinällään vakava, kun elän tässä monenlaisten ajatusten keskellä, kaivaten monia ihmisiä ja käsitellen myös noita muita mainitsemiani asioita. Joten ihan sellainen hymyilevä, iloitteleva ilmekään ei tähän olisi sopinut.

Et juu, toi alempi on varmaan parempi. Hmm, mä tosiaan viel mietin, mitä noiden etualan risujen kanssa teen.

Joo, mä tosiaan opiskelen valokuvausta kokopäivälinjalla paikallisessa kansanopistossa ja siellä koetan pärjätä nuorten joukossa ;-) Ammattitutkintoon tähtään, saa nähdä, kuinka käy.

Eeva kirjoitti...

Hyvin sun käy! Elämänkokemus tuo perspektiiviä kuviinkin, eiks joo! Mun ei kyllä käy hyvin, jollen mene just nyt nukkumaan! Tsemppiä koulunpenkille!

Anonyymi kirjoitti...

Minulla kävi ihan kylmät väristykset, sillä aivan mahtava kuva. Kuvien merkitys aukesi minulle aika nopeasti, mutta kuvan henkilö on tuttu, joten saattaa johtua siitä :).

-R-

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Vau, tosi upeita kuvia ja oot todella kaunis kuvissa. Tsemppiä opiskeluun, kuullostaa mahtavalta. :)

Anne kirjoitti...

Hienot kuvat! Itse en ajattele noita katsoessani mallin ilmettä vaan kokonaisuutta, joka toimii tosi hyvin. Muuten valkoinen maisema ja asu, sekä sen lisäksi yksi vahva värielementti eli lippu, on hieno kokonaisuus. Tässä tulee tietysti myös hauskaa kontrastia sillä, että itse miellän koivumaiseman vahvasti suomalaiseksi jutuksi (vaikka koivuja kasvaa muuallakin :) ja lippu + kello tuovat sellaiset Alice in Wonderland fiiliksen lisäksi.

Solo Maman kirjoitti...

Upea kuva!

Anonyymi kirjoitti...

IHANA !!!!!! <3

Kyllä kuvan idea aukeaa....

Tuommoiseen muotokuvaan mäkin voisin suostua, yleensa viihdyn paljon paremmin kameran takana.

Patalaiska Ulla

Sari kirjoitti...

Wau, onpas täällä ilahduttavan paljon kommentteja, kiitos paljon!

Ja hei Eeva, se on kyllä totta, että elämänkokemusta voi käyttää kuvien ideoinnissa hyväksi. Ja omat kokemukset tuo vähän erilaista syvyyttä kuviin, vaikka kyllä meidän ryhmän nuoret on vaan aikas kovaa porukkaa ja heidän kuvansa hyvin ajan hermolla ;-)

Moi R ja kiitos paljon kommentistasi. Oli mukava kuulla, miten sä koet nämä kuvat. Se on totta, että nämä kuvat aukeavat sulle varmasti vielä ihan eri tavalla kuin muille, sillä sä tunnet mut kyllä niin hyvin ja olet ehkä itsekin jossain vaiheessa käsitellyt näitä samoja asioita ;-) Niinkuin ehkä sullakin oli silloin muutaman vuoden Suomessa asuessasi ikävä Teksasiin, niin samojen fiiliksien keskellä (ikäkriisin ohella) tässä nyt itse rämmitään. Sinne jäi vähän liian monta tärkeää ihmistä, niinkuin sinä ja M:kin. Paljon terkkuja ja pidetään yhteyttä!!!

Hei Itkupilli ja kiitos kommentistasi. Minulla oli oma visio päässä, kuinka nämä kuvat toteutetaan ja hiukan kyllä jännitti, kun pääsin paikan päälle, että onnistunko tekemään kuvista sellaisia, kuin olin ajatellut.

Ja kyllä nää on ihan ok, vaikka en ihan kaikkia suunnitelmia toteuttanutkaan (sillä tuolla oli niin kylmä, etten pystynyt kovin kauaa värjöttelemään tuollaisessa ohuessa paidassa ja tuulta läpi puskevassa neuleessa). Niin ja kuvankäsittelyllä saa nuo kaikki mahdolliset rypyt kivasti siloteltua, että juu, pientä fiksausta on, että kuva näyttää hyvältä.

Kiitos Anne. Minun on tosiaan vaikea olla kuvattavana ja se on osasyy siihen, että ilme on sitten aina mitä sattuu kuvissa. Mä en kuitenkaan tarkoituksella halunnut hymyillä, kun kuva tuo esille kuitenkin suht vakavia asioita. Ja toisaalta voi olla ehkä hyväkin, että ilme on yläkuvassa mikä on. Vaikkakin luultavasti valitsen tuon alimman kuvan tai jonkun muun muutamasta eri vaihtoehdosta.

Tiedätkö, että mulla oli myös hiukan sellainen Alice in Wonderland olo näistä kuvista. Mulla tulee tuosta kellosta nimittäin väistämättä mieleen se Alicessa hyppivä kani kellonsa kanssa ja sitten itse Alice on jotenkin hiukan hukassa siellä metsikössä ja missä milloinkin, mikä taas ehkä näkyy mun kasvoilla. Kun välillä on itselläkin vähän sellainen I am totally lost olo täällä Suomessa pitkän ulkomailla asumisen jälkeen.

Kiitos paljon Solo Maman ;-)

Hei Patalaiska Ulla ja hieno kuulla, että idea aukeaa ja pidät kuvasta ;-) Juu, tämän tyylinen kuva on kans just sellainen jossa itseni näin. Toinen vaihtoehto olisi ollut joku mustavalkoinen, graafinen kuva, jonka ehkä joskus toiste sitten toteutan. Sillä olen huomannut, että meidän linjalla tehdään ihan järjettömän paljon omakuvia. Alussa tuotti mulle kyll melkoista tuskaa, kun on tää ikäkriisi yms., mutta nyt tähän alkaa jo tottumaan ja on itse asiassa jollain tapaa ihan terapeuttistakin puuhaa.

Suosittelen kyllä kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille ottamaan joskus ihan sillä ajatuksella omakuvan, että se tuo esille jotain henkilökohtaista sinusta itsestäsi.

Tuija N. kirjoitti...

Aivan mieletön! Ihan ekaks, kun kuva avautui, mullekin tuli mieleen, että olet tehnyt jonkun Liisa Ihmemaassa -mainoseditorialin tms., ennen kuin lipusta tajusin, että tää onkin se sun omakuvasi. Siis kertakaikkiaan ihana! Mulle ainakin avautui kuvan viesti.
Mutta eikö olekin toisaalta ihanaa opiskella nuorten kanssa? Pääsee heidän ajatusmaailmaansa ihan eri tavalla sisälle, kun joutuu päivittäin heidän kanssaan olemaan ja työskentelemään. Nykynuoriso kun kuitenkin on kasvanut ihan erilaisessa ympäristössä kuin meidän ikäluokka. Ja kuten sanoit, omakuvaus on varmaan tosi terapeuttista, ja se on hyvä joskus pysähtyä ja miettiä itseäänkin ja kuulostella niitä sisäisiä tuntemuksia.

Miten tällaisen omakuvan saa teknisesti onnistumaan? Ajastuksella? Jos niin, miten saat itsesi (ja hameenhelmat) hyvään "järjestykseen", jos pitää juosta kameran takaa sen eteen? Jäin vain tällaistakin pohtimaan.

Martti Ojama kirjoitti...

Kuvan idea on hyvä ja toteutus on mietitty tarkkaan etukäteen. Purat symbolisesti ajatuksesi osiin, jossa jokainen yksityiskohta on mietitty.

Mikä sitten voisi olla ehkä vielä paremmin, on itsesikin kommentoima ilme. Jos katse olisi tulevaisuuteen, eteenpäin tai ylöspäin, se avaisi vielä positiivisemmin kuvan. Iloisuutta sen ei tarvitse olla, mutta vähän "avoimempi mieli" ilmeessä.

Pidän kuvan hienoisesta ristiriitaisuudesta, kuten vapaudenpatsas, jenkki tunnelma/koivumetsä, lumi ja suomimaisema. Minulle tulee mieleen jotkut jenkkien sisällissodan aikaiset maalaukset ja toisaalta kalevala...

Matildan Jaana kirjoitti...

Kauniita kuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Vau!! Vaikuttava ja ja voimakas!! Hieno!!! Mulle kyllä aukesi merkitykset kun olen tätä blogiasi lukenut aika kauan. Kuvan erilaiset valkoiset ovat hienoja, mahtava!

Voi kun mua kiinnostais joskus kuulla miten menee sen Amerikan kaipauksen kanssa ja millaisia asioita sieltä eniten ikävöit. Liippas tässä sun jutussa nimittäin aika moni asia läheltä.

CalGirl

Anne-Marie kirjoitti...

Hienoja kuvia!

Samoja ajatuksia tuli kuin tuolla edellä kommentoineelle Annelle.
Ilmeesi tekee kuvan niin riipaisevan koskettavaksi..kuitenkin minulle on tullut sinusta positiivisen ihmisen kuva (en nyt tarkoita että olisitkaan vakava tai pessimistinen!)

Koskettava <3

Varpunen kirjoitti...

Vau! Upeita otoksia! :)

Sari kirjoitti...

Moi Tuija N ja kiitos kommentistasi. Ja kiva kuulla, että kuvan merkitys on sullekin avautunut. Ei oo mikään mainoseditorial (oliskin ;-)), vaan tosiaan tää omakuva.

On ihan virkistävää olla nuorten seurassa tuolla, ja on meitä vähän vanhempiakin opiskelijoita siellä jokunen, etten ihan yksin siellä yritä pärjätä nuorten joukossa. Nykynuoriso on kyllä hyvin tietokoneorientoitunutta ja tehokasta porukkaa, ei meinaa aina perässä pysyä, mutta sinnitellään. Mukava luokka meillä kyllä on ja ryhmissä on kiva työskennellä. Välillä vaan huvittaa, kun olen sellainen lahopää, että saatan miltei heti unohtaa jonkun asian. Ja sillä usein kirjaan asioita ylös, toisin kuin nuoret, jotka on paljon rohkeampia kokeilemaan ja oppimaan myös virheiden kautta.

Tällaisissa omakuvissa voi käyttää juu ajastusta, mutta myös erilaisia lankalaukaisimia tai langattomia sellaisia. Mulla oli mukana myös oiva assistentti, Mr. P, joka toi välillä untsikkaa päälle ja oli tukena kuvauksessakin. En olisi yksin ehkä uskaltanut tuonne ihan jorpakossa olevaan koivikkoon. Mulla oli muuten yleisöäkin kuvauksissa, hiihtolenkillä olevia miehiä tuntui hiukan huvittavan meikäläinen lakanoihin ja lippuun kietoutuneena keskellä ei mitään.

Moi Martti ja kiitos rakentavasta palautteestasi. Niinkuin tänään jo tästä jutskasimmekin, on tää sellainen vähän ristiriitainen kuva ja tuo ilme tosiaan aika vakava. Mulla oli tosiaan sellainen katse eteenpäin kuvakin, vaan taidan silti päätyä tuohon alimpaan, jollen vielä sit valitse jotain muuta. Mut se olkoon salaisuus... ;-)

Kiitos Matildan Jaana ;-)

Moi CalGirl. Arvelinkin, että nämä kuvat aukenevat varmasti parhaiten itsekin ulkomailla asuneille tai siellä asuville. Onhan tää puolitoista vuotta ollut vähän sellaista vuoristorataa ja tunteiden aallokkoa, mutta kuuluu osana elämään. Aina on jostain luovuttava, että saa jotain uutta.

Eniten kaipaan Yhdysvalloista ystäviä, etelän lämpöä ja jollain tapaa sellaista rennompaa elämäntyyliä. Siellä otetaan suht lungisti eikä ole niin tiukkapipoista se meininki. Ei myöskään ole suomalaisuuteen liittyvää kateutta tai vertailua ja jos on, niin se on positiivisessa mielessä. Monia ajatuksia asiaan liittyy, on myös joitain asioita, joita en Yhdysvalloista kaipaa, kuten kalliit terveydenhoitokulut, jos ei ole kunnon vakuutusta, tietyissä asioissa hiukan sellainen byrokraattinen ote ja toisaalta sellainen jonkinasteinen pinnallisuus ja myös jossain tapauksissa ulkomaalaisiin kohdistuva epäluulo.

Hei Anne-Marie ja kiitos sinullekin kommentistasi. Ilmeet on tosiaan aika koskettavat, vakavat, miltei vihamieliset ja ehkä jopa vähän säikähtäneet.

Tämän kuluneen puolentoista vuoden aikana en ole muuten tuntenut oloani mitenkään yltiöpositiiviseksi, kyllä tää on ollut vähän sellaista aallokkoa sanotaanko viime kesästä asti Suomeen muutettuamme.
Eka talvi meni sellaisessa ensihurmoksessa, mutta sitten tuli sellainen taantumajakso ja mielessä alkoi pyörimään ajatus, miten me tänne tultiin? Mutta kuuluu elämään, että välillä on suunta hukassa. Eiköhän se sieltä taas löydy pikkuhiljaa ja tää koulu on ainakin auttanut tässä asiassa kovasti ;-)

Hei Varpunen ja kiitos paljon ;-)

villapeikko kirjoitti...

Tykkään näistä kuvista. Ensinnäkin siitä miten kauniin diagonaalin koivurivi muodostaa vasemmalla ja sitten sinä siinä keskellä, vähän niinkuin sadusta tipahtaneena :) minua ilmekään ei haittaa koska ymmärrän tunteet sen taustalla.
Tsemppiä opiskeluun, jos täällä olisi valokuvauksen opetusta lähempänä, menisin varmaan itsekin. Sen verran rakas harrastus se on.

akissfromthepast kirjoitti...

hienoja kuvia!!!1

Sari kirjoitti...

Hei villapeikko ja kiitos kannustavasta kommentistasi ;-) Minulla olo on välillä juuri kuvaamasi tapainen, hiukan sellainen kadoksissa tai eksyksissä oleva. Ja tosiaan, ajatukset aiheeseen liittyen ovat vähän vakavat, joten tuo ilme ei enää itseäkään niin kovasti vaivaa. Mutta ehkä silti valitsisin mieluiten tuon alimman kuvan. Ja kiitos tsempeistä, valokuvaaminen on kyllä niin mielenkiintoista, että vie ihan mennessään. Suosittelen kyllä ehdottomasti alan opiskelua, jos vaan löydät jostain läheltä kursseja.

Hei akissfromthepast ja kiitos paljon ;-)

Eveliina kirjoitti...

Tosi hieno kuva! Mekkokin on aivan mainio! Hieno tunnelma.

Veera kirjoitti...

Apua, en ollut ollenkaan huomannut tätä postausta! Tosi hienot kuvat :) Niinkun muutama muukin totesi, niin Liisa Ihmemaassa tai paremminkin Talvimaassa tuli mullekin tästä mieleen, hieno idea!

Voin vaan kuvitella, millaisia ilmeitä olet niiltä hiihtäjäukoilta saanut :D

Missä muuten valokuvausta opiskelet?

Sari kirjoitti...

Hei Eveliina ja kiitos. Ja mekkokin ihan itse tuunattu vanhoista lakanoista ;-)

Hei Veera ja kiitos ;-) Juu, vähän sellaista sadunomaista tunnelmaa tähän koetin saadakin ja kiva juttu, jos olen siinä onnistunut. Aivan, Liisa talvimaassa. Hiihtäjillä oli aika huvittuneet ilmeet, yksi hiihtäjä tosin meni ihan hämilleen ja on ollut varmasti kotona kertomista, että joku hullu naikkonen siellä seisoi lakanat päällä lumihangessa.

Opiskelen valokuvausta pienessä kansanopistossa Muurlassa. Hyvät opettaja ja kivan pieni koulu, joten opetus on paljon intentiivisempää.

Ekaterina kirjoitti...

Minusta kuvissa on hyvä idea! Rekvisiitat on tarkkaan mietitty ja tausta-ajatus myöskin. Ja sen huomaa. Ilme tosin vähän rikkoo kuvaa. Omakuvaa kaksi vuotta kuvanneena voin lohduttaa, että laittamalla itsensä likoon omakuvissa voit saavuttaa yllättävän paljon erilaisia ilmeitäkin. Nyt on valokuvataiteenmuseolla omakuvaprojekti ens kuun alussa. Käy siellä, jos suinkin vaan satut olemaan huudeilla.

Sari kirjoitti...

Hei Ekaterina ja kiitos kommentistasi. Joo, aika paljon vietin aikaa kuvan suunnitteluun vaikka itse kuvaus ei kauaa kestänyt, etenkään siinä hujussa ja pakkasessa. Sormet oli tulipunaiset ja jalat polvia myöten lumessa, huh.

Mutta olen ihan tyytyväinen tähän omakuvaan, vaikka ainahan on kyllä parantamisen varaa, niinkuin tuo ilme. Itse olen jo alkanut tottumaan siihen ja ehkä oikeasti olen vähän tuollainen vakava välillä.

Mulla on myös sellaisia humoristisia omakuvia, joissa ajatuksena oli tehdä replica lapsuudenajan kuvista. Niitä oli kyllä hauska tehdä ja nauroin vedet silmissä niitä kuvatessani. Ehkä joskus uskaltaudun nekin täällä paljastamaan.

Omakuvaus on kyllä tosi mielenkiintoista ja rakentavaa, jollain tapaa myös terapeuttista. Minulla on ollut aina vähän huono itsetunto ja kaikenlaisia ulkonäköön liittyviä itsekriittisiä ajatuksia, joten on ollut tosi outoa olla itse kuvassa, kun en ole siihen tottunut ja aika pitkälti sitä aina vältellyt.

Mia kirjoitti...

Upeita kuvia Sari. Olet selvasti omalla alallasi :)

Hanna kirjoitti...

Kuva, jossa katsot kameraan on hyvä. Värikontrastit ovat mageet ja tuo kello kädessä on loistava oivallus. Ilmeesi on ehkä hieman enemmän vihainen kuin vakava. Toisaalta on "hauska", että Amerikan lippu ei saanut aikaan periamerikkalaista pepsodent -hymyä vaan päinvastoin. Kontrastia on siis sekä väreissä, että sisällössä. Kuva on kaikkiaan ovela ja tykkään siitä =o)

Sari kirjoitti...

Kiitos Mia. Tässä koulussa olen kyllä oppinut valokuvauksesta todella paljon uutta ja nyt todella tuntuu, että teen jotain, josta todella nautin. Terkkuja kovasti sinne suuntaan!

Hei Hanna ja kiitos kommentistasi. Juu, toi ilme on saanut paljon kritiikkiä, enkä mäkään oikein tiedä, miten se tuollaiseksi muotoutui. Se on varmasti vaan joku defenssi, kun aina viittaan siihen, miten vaikea mun on olla kuvissa, mutta se on ehkä osasyy.

Tänäänkin kuvatessamme studiossa, mun oli aina helpompi ottaa se vakava kuin hymyilevä ilme.

Juu, tällä kertaa Amerikan lippu ei tuonut mukaan pepsodenttia ;-)

Riikka kirjoitti...

Hieno kuva, ja hienot perustelut rekvisiitalle!
otitko nämä jalustalta ajastettuna vai miten ?

Karo kirjoitti...

Moi Sari pitkästä aikaa! En olekaan vähään aikaan blogiasi käynyt lukemassa ja paljon taas ihania postauksia tullut :) ja AIVAN MIELETTÖMÄN IHANIA nämä kuvat :) Ja hieno tarina kuvalla!
Ihanaa talven jatkoa, olisi kiva nähdäkin josku...jos ootte ohikulku matkalla keski-suomeen niin tervetuloa :) Mä kotosalla ainakin tämän talven, kevään, kesällä teen töitä kun J on Maiskun kanssa kotosalla.
Terkuin Karoliina

Sari kirjoitti...

Hei Riikka. Nyt vasta hoksasin kommenttisi täällä. Ja kiitos, rekvisiittaa olisi ollut enempikin, vaan vähän karsin niistä jo. Mä kokeilin tässä kuvassa useita vippaskonsteja, mm. kaukolaukaisinta ja ajastusta, joista ajastus ei oikein toiminut.

Moi Karo. Kiva nähdä sua täällä ja anteeksi, etten ole vastannut. Mä en aina hoksaa näitä aiempia postauksia käydä kurkkailemassa ja tännehän oli tullut taas muutamat kommentit lisää ;-)

Kiitos, näitä kuvia oli mielenkiintoista ottaa. Ja niinkuin sanoin jo tuossa aiemmin, omakuvat on mulle tosi haasteellisia, kun en tykkää siis yhtään olla kuvissa.

Samoin teitä olisi kyllä tosi kiva nähdä. Me ollaan hiukan mökitytty tänne Varsinais-Suomeen, mutta aina välillä tulee sit poikettua Keski-Suomessa tai pääkaupunkiseudulla. Mä tosiaan opiskelen ainakin vielä tän kevään, ensi syksynä ehkä jatkan myös, jos vain on mahdollisuus (taloudellisesti).

Karo kirjoitti...

Kiva kuulla susta Sari, ja huomasin vasta myöhemmin itsekin että tämä postaushan oli jo jonkin aikaa sitten tehty että mahdatko huomata enää lukea mun kommenttia, mutta kiva että viesti tuli perille:) Yritetääs joku kerta nähdä jossain päin suomea :) Terkkuja kovasti koko perheelle!