2010-01-22

Uusi blogi - New blog

Pienen pieni mainos. Aloitin uuden blogin (taas kerran), joka on aiheeltaan pitkälti elokuviin perehtyvä ja nimeltään siis aiheeseen liittyen Leffataivas .

Jos olet kiinnostunut elokuvien maailmasta, niin tule ihmeessä lukijaksi. Kirjoitan leffoista, joita olen katsonut niin valkokankaalla kuin DVD:lläkin ja kirjoitan myös elokuvista, joita odotan ensi-iltaan tuleviksi.

Välillä saatan kirjoitella myös klassikoista tai sellaisista elokuvista, joita olen nähnyt useampaankin otteeseen ja jotka aina vain jaksavat ihastuttaa (tai vihastuttaa).

Enkä välttämättä jätä elokuvista julkimoiksi tulleita starojakaan rauhaan, vaan saatanpa välillä heistäkin kirjoittaa. Ja yleisesti ihan kaikenlaisesta, mutta jollain tapaa elokuviin liittyvistä asioista. Leffafriikki kun olen. Henkeen ja vereen!

Vaikka silmät päästä lähtis (tilannehan on nyt miltei tämä, kun silmät reistaavat ihan kunnolla), niin leffoista en luovu-periaatteella kirjoittelen omaksi ilokseni ja ehkä myös sinun!

Olisipa oikein kiva saada lukijoita tähän elokuvapainotteiseen blogiin myös täältä blogista.

Just a little ad here. I started once again a new blog and at this point I write it in finnish only, but who knows, I might even extend it into english, if I feel like it. It is called Leffataivas , which means moviehaven or heaven in english.

But as I mentioned it is in finnish at this point, but if you are curious, go take a look.

Tule ihmeessä piipahtamaan, blogi löytyy siis täältä .

Come and pay a visit, you find the blog from here .

7 kommenttia:

Maria G kirjoitti...

Hienoa! Suurena leffafriikkinä liityn varmasti uuden blogisi lukijoihin :)

Sari kirjoitti...

Jee! Kiva saada lukijoita uuteen blogiin. Täällä toinen leffoihin hurahtanut mamma, joka ei vaan saa elokuvista tarpeekseen.

Heidi kirjoitti...

Ennen tyttötrioa tuli katseltua ahkerasti leffoja ja sitten tuli piiiitkä tauko. Nyt taas on virkystymään päin tämäkin vanha harrastus niin täältähän käynkin kurkkimassa tärppejä :)
Edelliseen postaukseen liittyen, toivottavasti saisit pian vastauksen silmävaivoihisi. Kauniita valoisia kuvia keittiöstä:) Mukavaa perjantaita!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Hienoa, tulen heti kurkkaamaan blogiisi.

Aarre kirjoitti...

Kiitos. Minäkin vihdoin uskaltauduin avaamaan oman blogini tai se on siis vielä työn alla.

Miia kirjoitti...

Leffat on ihania. Meilläkin katsottiin ennen joka viikonloppu joku vuokraleffa ja elokuvissa käytiin huomattavasti useammin. Harrastus on ollut tauolla lähinnä lasten mukanaan tuoman unenpuutteen (nukahdin aina leffaa katsoessa, joten ei hyötyä vuokrata...) takia... Nyt kuitenkin juuri pari päivää sitten miehen kanssa todettiin, että poika nukkuu jo kokonaisia öitä, joten otetaanpas taas leffalauantait ohjelmistoon. :) Aiempiin postauksiin liittyen toivottavasti nuo silmäoireesi syyt selviävät ja saat niihin pikaista apua. Teillä on kyllä kaunis keittiö, jossa syntyy herkullisia asioita. Minulla on se ruokahaaste vieläkin takataskussa, en ole unohtanut, mutta taidan joutua tekemään kuvattoman postauksen. En viitsisi eineksiä kuvata. ;) Hyvää viikonloppua sinulle ja parempaa vointia!

Sari kirjoitti...

Moi Suklaamarenki. Tule ihmeessä kurkkaamaan tuonne leffablogiini tuntemuksiani ja kirjoituksiani elokuvista. Vaikka meillä kaikilla onkin varmasti hiukan erilainen elokuvamaku, voi sieltä joskus tosiaan irrota tärppejäkin.

Edelleen odotan vastausta ensimmäisiin kokeisiin. Toivon mukaan saisin jotain tietoa ennen viikonloppua.

Hei Lumiomena ja kiva juttu. Taisin jo bongatakin sinut sieltä!

Hei Aarre. Ahaa, pitääkin mennä uteliaan heti kurkkaamaan blogiasi.

Hei Miia ja kiva juttu, jos/kun leffaharrastus on palaamassa takaisin. Meilläkin oli leffojen katselu aika vähäistä silloin, kun tytär oli pieni. Nyt on leffakärpänen iskenyt myös jälkikasvuun ja kuumetta poteva pikkuneiti tuijottaa tuolla Mamma Miaa... ;-)

Ja kiitos, minä myös toivon, että näihin oireisiin löytyisi jo pian vastaus. Vielä odotellaan. Ja ensi viikolla uusi silmälääkäri-aika. Kai sieltä nyt jotain luulisi jossain vaiheessa löytyvän.

Ei hätää ruokahaasteen kanssa. Teet kun ennätät.