2008-10-30

Halloween lähestyy...


Huomenna se on jo täällä... Halloween-aatto ja sitä nyt tässä jännittyneenä jo odotamme. Koristeet ovat paikoillaan, puku valmiina ja Trick or Treat-karkit odottavat hakijaansa.

Huomenillalla viiden kuuden maissa matkaamme kotikatumme päätytalon pihaan, mussutamme naapurin sedän herkullisia hodareita ja sitten lähdemme Belle-prinsessan kanssa Trick or Treat-kierrokselle.

Ja tältä meidän etupihan Halloween-koristukset näyttävät tällä hetkellä, päivän valossa.

Kurpitsamies sai itselleen tukan ja odottaa jo iloisesti huomisia vierailijoita. Koristetuijammekin ovat saaneet hämähäkin seittiä havuilleen...


Tukka on kauniin keltainen tällä kaverilla. Ja tuo kurpitsamatto oli viime hetken löytö viime viikonloppuiselta garage sale-kierrokselta...


Muutaman kurpitsan lopulta ostin tuohon etupihalle minäkin. Pikkuneiti olisi kovasti halunnut tussilla tehdä näille kasvot, mutta tyytyi sitten koristelemaan sisällä olevia pikkukurpitsoja...



Tämä on pihamme pelottavin Halloween-koristus ja saa pelottavimpana pysyäkin. Niitä vielä pelottavampia koristeita kyllä löytyy näiltä lähikaduilta ja niistä muutamaa voit käydä katsomassa vaikka täältä.


Mjiaauuuu.....

----------------------------------------------

Ja illanhämyssä nämä koristeet näyttävät sitten tällaisilta...



Miltei pelottava näky jo tämäkin... Nuo hämähäkinseitit tekevät tästä vähän hurjan näköisen viritelmän...



Buu-uuuh!

Ja hauskaa Halloweenia kaikille!

---------------------------------------------

We are ready for the Halloween and our yard looks like this today. The pumpkin man has new hair, the spider has made his web, the cats are miaouing and the evening time lightning does all the tricks to get that spooky feeling

Tomorrow we head to our neighbours yard where they make hot dogs for kids and parents and then we are going to Trick or Treating. It is gonna be a lot of fun! I just hope we will not be sick, since we all are having some cold symptoms...

Happy Halloween everyone!

2008-10-29

Mariskoolit - Maribowls

Mariskoolit jakavat mielipiteitä. Jotkut ovat puolesta, jotkut vastaan.

Itse olen puolesta ja omat Mariskoolini ovat kulkeutuneet mukanani meren taakse. Ja kesällä Suomessa lomaillessani niitä katselen ja uusia värejä haikailen.

Se ihana vaaleanpunainen, vaalea lila tai lime. Ne olisi vielä kiva saada omaan mariskooli-kokoelmaan. Kun vain hannoisi niitä ostaa... ;-)




Näissähän voi pitää esillä vaikka mitä. Juhlapöydässä on kiva laittaa esille vaikka karamelleja, keksejä, pähkinöitä, rusinoita ja kaikkea pientä naposteltavaa. Tai sitten näitä voi pitää ihan koristeellisessakin tarkoituksessa sellaisenaankin, tai laittaa sisälle vaikka pienen kynttilän, näin iltojen pimetessä...


Mariskoolini tuovat mieleeni Suomen ja minä kyllä suomalaisena jaksan aina ihailla maamme korkealaatuista, ajatonta sekä kaunista muotoilua ja kaikkia kauniita klassikkoja, joita varmasti monen meidän kodista löytyy... ;-)

----------------------------------------------------

Maribowls (by Iittala, check http://www.iittala.com/) are something that you either like or don't like. I'm one of those, who like!

I have brought my Maribowls with me all the way from Finland and every summer we visit Finland, I admire them at the local stores and find myself dreaming about adding some new ones into my collection: the light pink, light purple and the light lime one would be all so delicious ones to have. If I just had so much extra money in my pocket. Yes, these are quite expensive, as all the designer stuff is in Europe.

But they are so beautiful and practical too. I feel they have so many purposes. These serve very nicely as decorational serving units, which can hold candy, peanuts, raisins, cookies and trail mix etc. Or these can be used as just decorational items too and I myself have my little candles inside them during the fall season, when the evenings get dark early and when it's nice to have candles everywhere.

For me these bowls are very important and they remind me of Finland and the fact that we have some beautiful design classics that we Finns should all be proud of!

2008-10-26

Nyt on pöydälle löytynyt tuoli kaveriksi - My vanity with a new chair

Joku aika sitten laitoin blogiini kuvia uudesta vanitysta, eli pienestä pöydästä, jonka löysin läheisestä garage salesta. Mutta harmikseni myynnissä oli vain pelkkä pöytä, eli ilman tuolia on pöytärukka kököttänyt tähän saakka makuuhuoneessamme. Vaan ei ole enää yksinäinen tämä pöytärukka. Muutama viikko sitten olimme vieraamme kanssa taas yllättäen läheisesä garage salessa ja sieltä mukaani tarttui itse asiassa kaksikin tuolia.

Niistä toinen päätyi kaveriksi vanity-pöydälleni ja nyt voin sitten viimein istuskella pöydän ääressä ja katsella ulos ikkunasta, vaikkapa itseäni peiliin tuijotellen (no en todellakaan, peiliin tuijottelu kun ei kuulu enää tässä iässä millään tavoin lempipuuhiini...).



Juu-u, onhan se vähän kuluneen näköinen, mutta tosi tukeva tuoli ja jos oikein inspiroidun, saatan jossain vaiheessa sutaista uuden maalikerroksen tuolin pintaan.

Mutta toisaalta tämä matchaa kivasti pöydän kanssa tällaisenaankin, vaikken yleensä kilju ihastuksesta ihan näin kuluneita tuoleja nähdessäni. Mutta tämä joteskin toimii tällaisenaankin...
-----------------------------------------------------

It was some time ago when I had some images here in my blog about a new vanity I found from a local garage sale. And you may remember when I told that this vanity was sold alone, so it didn't have a matching chair to come along with it.

And I've been kinda desperate to find a friend to this vanity, since it felt kinda lonely sitting in our master by itself. But hooray, couple of weeks ago, when we were at local garage sale with our guest, I found couple of different types of chairs and the other one ended up in our master bedroom, with the vanity

Yes, I know. The chair looks old and a little worn-out, but I think it matches nicely with the vanity just like it is, even though I usually don't get too excited about furniture that is looking like this. I may paint it over eventually, but right now it can be like this. I'm totally cool with this look!

2008-10-22

Keskustan alueen ihania taloja - Some downtown area houses


Tämä kuvasarja alkoi tästä talosta. Kävin täällä talossa estate salessa ja se oli kyllä pikainen visiitti, sillä hinnat olivat HIVENEN yli minun budjettini. Mutta talo oli ihana ja jännäähän se on aina päästä kurkkaamaan tällaisten talojen sisälle, vaikkei estate salesta mitään jäisi käteenkään...




Tämä talo oli naapurina ja kaunis tämäkin. Ihania nuo pylvästuijat ja jos tarkkaan tiiraa, tuossa vasemmalla aukeaa kaunis sunroom, jossa voi köllötellä auringon säteiden tulviessa lasiseinien läpi huoneeseen.



Tämä oli aika jyhkeän oloinen talo, ei ehkä minun makuuni, mutta voin miltei kuvitella, kuinka tämä talo on sisustettu. Melko prameasti, olettaisin.



Tämä siniharmaa talo oli minusta tosi kaunis valkoisine pitsimäisine ikkunoineen ja pilareineen. Tuli ihan sellainen Tuulen viemää olo tätä taloa katsellessa...



Tämä valkoinen talo jäi vähän puiden varjoon, mutta oli tosi kaunis kyllä tämäkin.




Tässä talossa sitä vastoin oli vähän eurooppalaista vaikutelmaa. Ikäänkuin saksalaista tyyliä.



Ja tämän kadun varrella puutkin olivat jotenkin vehreämpiä kuin esimerkiksi meidän kotikadulla. Ihana alue, ja talojen hinnat ovat arvatenkin näillä kulmilla ihan pilvissä...

Siitä se olikin sitten ruhtinaallista ajella taas omalle kotikadulle ja todeta, että on ne talot vaan meidän nurkilla hivenen vaatimattoman sorttisia... :-)

Ei sillä, kyllä tämä talo meille kelpaa. Tämä on meidän oloinen ja näköinen koti. Mutta on se ihanaa välillä kurkkailla rikkaiden asuma-alueita ja huokailla noita näyttäviä taloja ja pihakoristuksia.

Kadettaako? Ihan vähän vain... ;-)

Mukavaa viikkoa kaikille! Täällä satelee vettä ja ukkostaa.


---------------------------------------------------


These pictures I took from our downtown area, from a street I went to an estate sale (the first image). And when I started to look around I noticed all these gorgeous houses and couldn't go home without taking some snapshots of these beautiful homes.

Some of these are perhaps too grand for my taste, but that one blueish/grayish house is my favorite. It reminds me of the movie Gone with the wind with all those white pillars, lace-like window paneling and the style.

So you can only imagine how wonderful it was to come back home to our street and think how differently we live. But on the other hand I love our house, even though it doesn't have that grand flavor. This house is like us, it looks like us and that is enough.

And it's always nice to see how some of us live and how their homes look like mansions and how their yards look like a image from a garden magazine.

Jealous? Just a little...

Have a nice week everyone! It is raining here again...


2008-10-20

Hersheyn purkkeja - Hersheys tins

Huh. Tämän päivää olen kärsinyt ihan hermeettisestä päänsärystä. Arvelinkin, että kohdalleni iski ensimmäistä kertaa ihan oikea migreenikohtaus. Olo oli aika vinkeä, kun samaan aikaan sekä huippasi, särki päätä, silmissä säkenöi ja jopa miltei yököttikin...

Mutta juu, yksi panadol, lepoa ja hiljaisuutta ja illalla oli olo jo toista luokkaa. Arvelen johtuvan silmistäni koko niska-hartia-päänseudun kipuilut.

Niin paljon tulee tässä koneella istuttua ja kirjoja lueskeltua, etteivät silmäparkani pysy enää tahdissa perässä.

Siis siitä herääkin kysymys, että pitäisiköhän tätä bloggailua jo vähän rajoittaa... Vaan ei taida onnistua... Siispä tässä jo mietin itsekseni, että mitähän seuraavaksi...

-----------------------------------------------

Mutta juu, olen jo aiemmin myöntänyt kärsiväni jonkun sortin peltipurkkimaniasta. Ja niitä on kertynyt kotiimme jo jonkun verran.

Enkä tietty malta olla näyttämättä muutamaa kuvaa viimeisimmistä ihanuuksistani, vanhoista Hershey's Kisses, chocolate ja cocoa peltipurkeista, jotka ihastuttavat minua olemuksellaan, muodoillaan ja väreillään ihan kovastikin.



Nämä kaikki päätyivät meille ja jopa mies ihasteli näitä (siis TODELLA HARVINAISTA) ja sanoi, että onpas veikeän näköisiä ja vanhoja purkkeja. Osa on jo käytössä, osa on ihan vain koristeena keittiössämme.


Näihin kahteen rasiaan laitoin heti kaappien kätköistä vanhoja pitsejä ja erilaisia koristenauhoja talteen ja kivasti sain mahtumaan kaikki ihanuudet näihin rasioihin ;-)

Mutta nyt pitänee jo sulkea tämä tietokone ja kömpiä sänkyyn. Kellokin jo tikittää miltei puoltayötä. Hyvää viikon alkua kaikille!

Terkuin Sari

----------------------------------------------

Hi you all! Today I have had a really bad headache and I've felt pretty weird the whole day. I guess this is the first time I had a real migraine and that is no fun! Thankfully a painkiller, some rest and quiet time got me better and towards the evening I was my own self again.

I have a feeling that all this headache, neck and shoulder pain is caused by my endless computer usage, reading and watching movies. My eyes simply cannot take all that and are finally telling me that enough is enough.

So here I am thinking that should I limit my computer, movie watching and reading time, but I just can't. I am too hooked on blogging, reading good books and watching movies. So oh my, my poor eyes!

----------------------------------

Anyways, I have told you before that I have some kind of obsession towards tins and cans of all sorts. Well today I want to show you couple of new ones I just recently got.

These are actually old Hershey's kisses, cocoa and chocolate tins and I just love them. I love the shapes, colors and prints and even my husband told me (which is very rare) that these are kinda cute. And some of them are just decorational items in our kitchen, but some of them are in use already.

Two of the square shaped tins hold my laces and ribbons.

But okay, the time is running too fast and it is almost midnight already. I guess I got to go to bed and wish you all good night and a good week!

With hugs,

Sari

2008-10-17

Tunnustuksia ja sitä sun tätä - Awards and this and that

Perjantaita jälleen pukkaa ja kun viikolla jo mietin, että nyt otetaan viikonloppuna ihan iisisti, niin mitä vielä! Isäntä on jo keksinyt vaikka mitä ohjelmaa, ja onhan se tietty ihan kiva, kun meillä tämä Suomi-vieraskin on tässä ja haluaa varmasti nähdä paikallisia nähtävyyksiä ja käydä erilaisissa tapahtumissa.

Huomenna olisi tarkoitus mennä State Fairille, eli vähän on sellaista markkinatunnelmaa tiedossa tuossa tapahtumassa (joka järjestetään kerran vuodessa), lauantaina menemme rodeoon ja sunnuntaina ehkä safarille (safarille ja safarille, ei tätä nyt voi tosiaan mihinkään Afrikan sellaiseen edes verrata, mutta on siellä kaikenlaisia sarvipäitä, seeproja, kirahveja ym. töpsöttelemässä preerialla)... Eli taas ihan härdelli viikonloppu tiedossa.

Neiti olisi tarkoitus hakea huomenna aiemmin kerhosta ja sitten tuonne downtowniin matka ja edelleen Texas State Fairille. Mutta voihan nenä, vähän oli neitokaisella illalla pientä lämmönnousua, juuri kuumerajaa hipoo... Saas nähdä, onko syyspöpöjä tulossa, vai oliko vain pientä lämmönkohoilua iltariehumisesta johtuen.

Huomennahan se sitten tuokin selviää...

Mutta hei. Minun on jo pitänyt kiittää muutamasta mieltäni ilahduttaneesta tunnustuksesta. Kiitos paljon Titalle tästä:




ja samoin kiitos kuuluu Kisulle tästä tunnustuksesta!



Kiitos kiitos!!!

Koetan tässä lähiaikoina miettiä pääni puhki, että kenelle näitä eteenpäin laitan. Kun on niin monta ihanaa blogia, joita olisi kiva palkita ja muistaa. Joten palaan asiaan tässä vielä!

-------------------------------------------------------------------------


Sitten minä hölmö menin taas avaamaan uuden blogin. Siis on ihan alkutekijöissään, mutta ajattelin että miksikäs ei, kun tiedostot ja laatikot on täynnä kuvia, niin digi- kuin perinteisessä muodossa ja jo pitkään olen ajatellut valokuvausblogin avaamista. Mies hankki jo aikaa sitten minulle oman skannerinkin, jolla voi skannata sekä perinteisiä kuvia kuin negatiivejakin ja niitä muuten piisaa... Huh heijaa! En uskalla edes arvioida kuinka monta tuhatta kuvaa minulla on perinteisessäkin muodossa.

Eli avaamani uusi blogi käsittelee vain ja ainoastaan valokuvausta ja koetan saada kuvia pikkuhiljaa sinne lisättyä. Niin uusia kuin vanhojakin sellaisia.

Jos valokuvat kiinnostavat aiheena, niin käy ihmeessä kurkkaamassa Dreamcatcher Photos-blogiani ja jätä rohkeasti kommenttia :-) Kiva olisi kuulla, millaisia ajatuksia kuvani herättävät, jos minkäänlaisia... ;-)

--------------------------------------------------------------

Lopuksi vielä muutama olohuoneessa majaileva Halloween-koriste iltaisessa tunnelmassaan... Tuo aave-pöytälamppu on minun ihan ehdoton oma suosikkini. Eikös olekin aika hurmaava lamppuliini?





Mukavaa perjantaita ja viikonloppua kaikille!

---------------------------------------------------------------------

Wow, it is Friday again and I was hoping we'd have a quiet weekend, since we've been kinda busy lately. But oh wow, I guess it is not happening, at least not this weekend. We have a guest from Finland and of course she wants to go places and see different kind of happenings while she is visiting us.

So tomorrow we have planned to go to Texas State Fair and on Saturday we will go to a local Rodeo night and on Sunday we will go to a little Safari tour (an hour and a half drive from us, which is not so bad, considering that you'll see zebras, giraffes, antilopes etc., even though you cannot really compare this thing with the ones in Africa or so...). But hey, I am not complaining about all this. I think it is going to be a lot of fun, especially for our daughter!

And then I want to thank my dear blogger friends Kisu and Titta for these nice awards they gave me. I try hard to hand these forward, so you will hear from me again about this...

----------------------------------------------------------------

And guess what? I opened a new blog again. I cannot believe I did this AGAIN, but now I also have my own Dreamcatcher Photos-blog and there you can see both new and old images I've taken with digital and manual camera.

My husband even bought me my own scanner, which scans my old paper photos and even my old negatives, so I can manipulate them with my computer, if necessary. I am so happy about that little machine, even though it takes forever to scan even one negative.

So you're welcome to visit my new blog and please, leave a comment!


----------------------------------------------------------------


I want to wish you a very nice weekend with these photos I've taken inside our house. I just love that little ghost lamp. Isn't he cute ;-)

2008-10-15

Pikkuneidin retrohella - Our daughter's retro oven

Huoh. Eilen oli ihan hirveä päivä. Aamulla nousen sängystä ja tuntuu siltä, ettei pää liiku vasemmalle eikä oikealle. Siis niska ja hartiat toisin sanoen aivan jumissa... Tämän toteamuksen jälkeen ei kuitenkaan auttanut kuin lähteä viemään tyttöä kerhoon ja sen jälkeen istuinkin nelisen tuntia hammasläkyrissä, niskat jumissa, suu täynnä jos sun millaista härveliä ja puudutusaine ei vaikuta juurihoidon aikana. Jes! Just my luck!

Onneksi niskakivut on jo hellittäneet, samoin hammas voi jo paremmin. Siitä helpottuneena voin jo istua koneellakin vähän pidempään ja olenkin sitten surfaillut täällä jo tuntitolkulla... Apua!

Mutta tänään ajattelin paljastaa muutaman pikkuneidin suosikkilelun, nämä muuten asustavat tätä nykyä myöskin olohuoneessamme... Ihan kuin ei huone olisi jo täynnänsä tavaraa...






Meillähän koko perhe tykkää kokata, ja eipä siis ihme, että pikkuneiti sai toissa keväänä synttärilahjaksi mummiltaan ja vanhemmiltaan tällaisen hauskan retrohellan. Pottery Barn Kidsin mallistoa ja tosi veikeä minusta. Niin ja väriltään pinkki tietty ;-)

Tässä uunissa on kuulkaa väsätty jos sun sadat piiraat, kakut ja kaikki mahdolliset mielikuvitusruoat isille, äidille, vieraille kuin omille nalleille ja nukeillekin.

Enkä taida tästä hannoa luopua lainkaan, vaan tämä varmasti kulkee mukana minne ikinä menemmekin ja ehkä joskus, vuosien päästä, tämä hella siirtyy sukupolvelta toiselle, tyttäreni lapsien käyttöön (jos vaan niitä siunaantuu)....



Samaan sarjaan kuului myös tämä vekkuli leivänpaahdin, joka ihan oikeasti sylkäisee nuo leivät ulos tuolta koneesta.

Jos äiti saisi päättää, saattaisi meidän köökistä löytyä vaikkapa tällainen Country Livingin sivuilla näkemäni jääkaappi. Vähän samaa sarjaa näiden leikkisellaisten ihanuuksien kanssa....


Country Living - Pink Refrigerator

Pinkistä jääkaapista leikkimielellä unelmoiden ja aurinkoisia päiviä odotellen!
Sari
---------------------------------------------------------------------

Oh my! Yesterday was just one of those days when everything went wrong. First of all I had this tremendous neck and shoulder pain. Then I had my dentist appointment and spend almost four hours sitting on the dentist chair, having all kinds of equipment in my mouth. And of course my gumline did not get numb when my root canals were opened, so it was like torture. Aaargh! Just my luck! But anyways, now my tooth is okay, my neck pain is almost gone and I feel much better!

So today I wanted to show our daughter's retro oven. We all like cooking and our daughter spends a lot of time helping mom and dad in the kitchen.

So two years ago she got this oven as a B-day present from Grandma and us and since then this thing has been very dear to her. It's retro, and it is pink. This oven is from Pottery Barn Kids and mommy could easily imagine herself using a similar oven in real life...

With this oven she plays a lot and has made soooo many pies, cakes and all possible imaginary foods for mom and dad, and guests too.

That little toaster is also quite funny and it really pops out the toast, when it's "ready"...

If I could decide, we might even have a pink refrigerator in our kitchen as shown in Country Living Magazine.

Have a nice week everyone! I am waiting for the sun to show up again! Soon, please!

With warm wishes,
Sari

2008-10-11

Arki-olohuone - Family room

Mukavaa lauantaita kaikille. Meidän perhe valmistautuu neidin futismatsiin, Suomi-kouluun (olen muuten apuohjaajana tyttären ryhmässä, saas nähdä mitä siitä seuraa...) ja illalla täkäläiseen miesten jalkapallo-otteluun, siis ihan oikeaan sellaiseen ja socceria, ei American footballia.

Viimeksi paljastin blogissani meidän värikkäät formaalitilat ja nyt ajattelin laittaa kuvia meidän arki-olohuoneesta, jossa tunnelma on vähän hillitympi, vaikka tähänkin huoneeseen kyllä mahtuu paljon muutakin kuin valkoista.



Kun etsimme itsellemme jokunen vuosi sitten taloa, meille oli tosi tärkeää, että suurin osa lattiapinnoista olisi puuta (täällä kun edelleen suositaan kokolattiamattoa, joka on suomalaiselle vähän kauhistus) ja talon etsimisessä meni senkin vuoksi kyllä miltei hermot, kun ei niitä puulattioita meinannut löytää. Mutta pitkän etsimisen jälkeen löytyi viimein talo, jossa oli puulattiat lähes kaikissa lattiapinnoissa.

Tämän sohvakaluston ostin jokunen vuosi sitten Macykseltä ja silloin väri tuntui ihanan rauhoittavalta ja malli eri kivalta. Mallista tykkään edelleen, mutta välillä huomaan haaveilevani (varmasti aika monen muun suomalaisen tavoin) valkoisesta sohvaryhmästä.

Mutta taas toisaalta tykkään myös tästä väristä, etenkin kun meidän nuorimmaisella on tapana kantaa nojatuoleille mehujaan, jogurttejaan ja snacksejään ja jälki on usein sen näköistä....




Löysin vasta hiljattain nämä hauskat Rose's tyynyt eräästä käytettyjen tavaroiden liikkeestä (nämä tosin olivat uudet) ja tykästyin niihin heti.




Mustaa löytyy kodistamme edelleen, vaikka onkin ehkä vähän epäkäytännöllinen väri. Jostain syystä tykkään myö rautaisista polkupyöräviritelmistä. Molemmat olen löytänyt poistomyymälöistä. Pöytälamppu on ZGalleriesta. Kynttilänjalat ja valkea koriste ovat löytöjä garage saleista.


Olohuoneessamme ei Halloween vielä näy juuri muuten kuin takan koristuksissa. Takan käsittelin alkusyksystä kokonaan valkoisella laastilla ja olen ollut lopputulokseen tosi tyytyväinen. Alle jäi punatiiliverhoiltu takkamme ja tämä nykyinen ulkomuoto näyttää paljon raikkaammalta ja elävämmältä :-)



Nämä kaapistot olivat ennen männynsävyiset ja päätin maalata ne lopulta valkoiseksi. Aluksi tuntuivat miltei liiankin valkoisilta, mutta nyt olen tottunut näihin ja tykkään kovasti.
Kun vielä keksisi jotain koristusta tuonne television yläpuolelle. Harkinnassa on ollut hyllyä, ornamenttikoristusta, rautaista kukkatelinettä tai peiliä. Ehkä sinne jotain saan aikaiseksi laittaa lähiaikoina...




Korkean hyllykön päällä on pari takorautaista kynttilänjalkaa ja vaaleasävyinen seinäkello (garage sale löytöjä nämäkin), sekä kuva serkuksista ja pienoinen Halloween-tuikku.

Olen suht tyytyväinen tähän ns. arkiolkkariin, vaikka huomaan kyllä koko ajan ideoivani jotain uutta ja päässä pyörii jos sun sata uutta ajatusta, kuinka tämä huone toimisi paremmin.

Myös verhotangot on vielä hakusassa tähän huoneeseen, ei vaan ole tullut vastaan sopivia, vaikka verhot jo odottaisivat valmiina....

Mutta nyt pitää jo taas rientää. Mukavaa viikonloppua kaikille!

-------------------------------------------------------------------------

In my last posting I revealed our formal living and dining areas and all the red color tones we had in those spaces.

Today I want to show you our family room, which is a bit lighter and softer with colors.

When we were looking for a house, our main goal was to find a house with as much wooden flooring as possible. It took quite a long time to do that, but finally we found this house and are so happy to have wooden flooring in almost all the rooms.

I have purchased these sofas from Macy's couple of years ago and was then very happy with the color and the shape of these sofas. I am still happy with the style of these sofas, but every now and then I find myself dreaming about white sofas.

But on the other hand I find this color quite practical, since our daughter tends to bring her juice, snack and yoghurt to the family room and you can only guess the mess it sometimes causes.

I have refinished the fireplace with white plaster and also painted those two stands white. Most of the decorational stuff is from local garage sales or outlet stores.

I am quite happy with the look of our family room, but still find myself thinking about new ways to decorate this space and always dream about something new. Suprising? Naah!

Have a nice weekend!

2008-10-07

Formaalit tilat - Our formals

Hei vaan kaikki. Jo on taas aika lentänyt nopeasti ja uusi viikko on jo meneillään. Eilisiltana oli pitkästä aikaa kunnon ukonilmaa ja taivas salamoi valkoisenaan ja rytinä oli taas melkoista. Ihanaa, kun kasvitkin saivat vähän vettä ja tänä aamuna olikin tosi raikas keli, kun kurkkasin kahdeksan maissa takapihalle.

Tänään ajattelinkin sitten laittaa vähän kuvia meidän formaaleista tiloista, eli heti ulko-ovesta avautuva näkymä on näissä seuraavissa kuvissa ja nyt paljastuu, että on meidän kodissa myös paljon muutakin väriä kuin pelkästään valkoista ;-)



Kaikki seinät olivat entisten omistajien jäljiltä mausteisen punasävyiset ja aluksi kyllä vähän vieroksuimme tätä väriä, mutta kun aloimme kalustamaan vanhoilla ja muutamilla uusilla kalusteillamme, hoksasimme, että hei, seinät saavatkin jäädä toistaiseksi punaiseksi.
Tässä kuvassa on heti ulko-oven oikealla puolella oleva pieni nurkkaus, josta teimme pienen vaatenaulakko-nurkkauksen ulkovaatteille ja kengille. Täällähän ei tunneta ns. eteisiä tai tuulikaappeja, vaan kodit aukenevat suoraan ulko-ovesta olohuoneeseen.


Ja kun ovesta katsoo vasemmalle, aukenee tämä näkymä eteen. Tämä on ns. formaali olohuone, mutta me kutsutaan tätä enempikin kirjastonurkkaukseksi, kun suurin osa kirjoistamme päätyi tähän tilaan ja tuossa sitten tulee usein istuskeltua ja luettua kirjoja tai pelattua lautapelejä.


Tämä tuoli on yksi suosikeistani ja tykkään tosi paljon tuolin punaisesta sävystä ja punoksista.


Vaikka olemmekin asuneet jo Teksasissa vuosia, on seinällä edelleen ensimmäiset muistot Teksasista. Bensapumppu pikkukaappi, stetsoni, lasso ja ruoska. Nämä varmaan kulkevat aina mukanamme. Muutenkin formaalitila on kaoottinen sekoitus suomalaista, teksasilaista ja meksikolaista sisustustyyliä ja sitä kun sotkee vielä erinäinen määrä matkamuistoja muualta Yhdysvalloista ja Aasiasta, niin johan on sekalaista sorttia tämä touhu. Mutta taitaa samalla kuvata meitäkin kaikkein parhaiten... :-)





Meillä formaalitilat ovat yhtä avointa tilaa (usein formaalit tilat voivat olla myös kaksi erillistä huonetta ulko-oven vasemmalla ja oikealla puolella tai joskus formaaleista tiloista on vain toinen, esim. ruokailutila tai olohuone) ja heti kirjanurkkauksesta eteenpäin meillä avautuu ns. formaali ruokailutila. Verhot ja lamput jäivät edellisiltä omistajilta taloon, eli periaatteessa meidän piti vain kalustaa tämä huone.

Tämä vekkuli meksikolaismies tarjoilee meille silloin tällöin drinksuja tai pientä purtavaa.

Meidän formaalit ovat amerikkalaisen mittapuun mukaan pienet ja sisustuskin poikkeaa aika paljon täkäläisestä (täällä formaalitiloissa on usein krumeluunit kalusteet ja koristukset), mutta meille tämä onkin rentouttava paikka, jossa sunnuntaisin lueskellaan, pelataan pelejä ja juhlapyhinä istutaan herkkujen ääressä.

Mutta nyt pitää jo pika pikaa lähteä valmistautumaan neidin balettituntiin, eli oikein mukavaa tiistaita kaikille!

----------------------------------------------------------------------------

Hi there! Wow, it's Tuesday already and last weekend was gone sooner than I realized. How come the time flies this fast? Can't believe it! Yesterday we had a pretty strong thunderstorm for a long long time. The sky was all white with lightning and thunder was rumbling strong. This morning I was very happy when I went outside to our backyard and noticed that our plants had gotten a lot of water and the air was so fresh and clean.

So today I decided to reveal our formals and I wanted to do so, since I believe many of you may think our house is filled with white and light colors.

That is not the case, as you can see... :-)

We have a lot of red in our formals and this is all thanks to the former owners, who had painted the whole space with this spicy red. First we weren't sure if we really liked this color, but when we started to put out our old and new furniture we soon realized this color was working just fine.

And since we live in Texas you can see some Texan influence in our design, mixed with a bit of Mexican and European style, too.

All the curtains and all the lightning fixtures were here when we purchased this house, so in this space all we had to do was basically to bring our furniture.

Here we enjoy our lazy Sunday afternoons reading books and have Holiday dinners with friends and family. The space isn't huge or filled with fancy furniture or decorational items, but it is cozy and it looks like us!

Have a nice Tuesday everyone! See you soon!

2008-10-04

Uglydolls ja hauska haaste - Uglydolls and a funny challenge


Nyt kun noista aaveista tuli puheltua Halloween-juttujen yhteydessä ja jotain kuviakin puissa roikkuvista aaveista laiteltua, en malta olla laittamatta kuvaa näistä kahdesta mörköliinistä, jotka tarttuivat mukaan kesällä Suomesta, entisen kotikaupunkini ulkokirpparilta.

Olivat niin hauskan värisiä ja näköisiä (vaikka minulle koko Uglydoll-sarja on ollut ihan vieras juttu), ettei niitä hennonut kertakaikkiaan jättää ostamati ;-)

Nyt tämä parivaljakko asustaa tyttären huoneessa ja äidin on aina välillä ihan pakko ottaa näitä kavereita syliin ja vain ihastella kaverusten ihanan kamalaa olemusta....

-----------------------------------------------------------------

Ja sitten sain tosi hauskan haasteen, Wanhattaren Marilta.

Viisi asiaa pakastimessasi:

1. Jääpalakone aina täynnä jääpaloja

2. Puutarhavadelmia (ei kylläkään valitettavasti omasta puutarhasta... )

3. Jätskiä (niin jätski jätskiä kuin mehujätskiä...)

4. Ruisleipää (monen sorttista, kohta tosin lopussa, APUA!)

5.Kanan rintafileitä (raakaa ja/tai paistettuja, marinoituja, marinoimattomia, grillattuja, siivutettuja, silpottuja, siis joka lähtöön lentäväistä)

Viisi asiaa vaatekaapissasi (vaatehuoneessasi):

1. Sekametelisoppa, johtuen kohdasta 2.

2. Aikas paljon vaatetta

3. Talvikengät rivissä ylähyllyillä (ihan liika monta paria)

4. Suomeen vietäviä/lähetettäviä tuliaisia (ylähyllyjen kätköissä)

5. Pikkuneidille etukäteen ostettuja joulu- yms. lahjoja (Ai miksi? No kun halvalla sain!)

Viisi asiaa autossasi:

1. Automaattivaihteet ;-)

2. Aika usein kaasu pohjassa

3. Kiva, mutta joskus kiljuva takapenkkimatkustaja

4. Bensa miltei lopussa, TAAS!!!

5. Aina parhaat perheriidat (miehen kanssa nimittäin ;-) ;-) ;-))

Viisi asiaa käsilaukussasi:

1. Kännykkä, joka toimii silloin kuin haluaa (eläköön Nokia!... ups...)

2. Rahakukkaro, jossa on aina liian vähän kahisevaa... ;-)

3. Aurinkolasit (pakko olla aina mukana, kun silmät on jo pilalla)

4. Avaimia (oma nippu autonavaimille ym., ja oma ketju talonavaimelle)

5. Käsienpuhdistusainetta tai käsipyyhkeitä (kun pikkuneidin kanssa matkaa siellä ja täällä, niin käsienpuhdistus on aikas tärkeä juttu)

Mutta voihan nenä. Laittaa tätä haastetta nyt sitten eteenpäin. Ööh! Nyt ei kyllä aivot raksuta tällä osastolla, eli tuota, ottakaa kaikki halukkaat haaste vastaan ja jos ja kun vastailette, laittakaa viestiä, niin käyn kurkkimassa vastauksenne... :-)

--------------------------------------------------

Hello again. I just couldn't resist posting this photo of my daughters Uglydolls that I found from a local outdoor flea market, in Finland this summer.

They just looked so funny, colorful and irresistable that I had to get them and now they are making us smile in our daughters room, everyday basicly.

And then I got a funny challenge from Mari.

Five things in my freezer:

1. Ice cubes (always)

2. Raspberries

3. Ice cream (all sorts)

4. Rye bread (still have some left from Finland)

5. Chicken breasts (marinated, grilled, cooked, cut, all the possible choices)

Five things in my closet:

1. Bit of a chaos, caused by number 2.

2. Clothes everywhere

3. Winter shoes (too many pairs)

4. Gifts and souvenirs to take to Finland (I always start early, estimated time to go to F, next summer...)

5. Gifts etc. for my daugher (hidden so well, that even I don't always remember them)

Five things in my car:

1. Automatic transmission (helps a blonde girl to survive in the traffic ;-))

2. Gas pedal pressed down (way too often...)

3. Our little one in the backseat (sometimes behaving, sometimes not so much...)

4. Almost empty gas tank, AGAIN! (I just don't get it, how this happens all the time?)

5. Best fights with my husband, (always!)

Five things in my handbag:

1. Cellphone, which works only when it wants (hooray Nokia!... ups...)

2. Wallet, which is always too empty with cash

3. Sunglasses, since I have already managed to ruin my eyes

4. Bunch of keys

5. Hand sanitizing wipes or gel

And now I would need to throw this challenge to someone, but today my brains aren't just functioning that well, so I just want to challenge anyone who reads this and please let me know, if you took part in this challenge, so I can come and see your answers ;-)

2008-10-02

Halloween lähestyy - Halloween will be here sooner than we think



Se on sitten jo lokakuun ensimmäinen päivä ja meillä se tietää sitä, että neidin kanssa aloitamme jo hissukseen Halloweeniin valmistautumisen.

Eilen aloitimme jo vähän varkain ulkokoristeiden laiton ja puihin aseteltiin jo alla olevissa kuvissa lentäviä kummituksia, ovenpieliin valoja ja nurmen reunaan kurpitsa-ukkoja pimeitä iltoja valaisemaan.

Ja jos muulloin on vaaleat sävyt mieleen, niin Halloweenina ei kyllä tee mieli värejä säästellä, vaan mennään pitkälti lapsen ehdoilla ja hankitaan sellaisia juttuja, joista myös pieni väki tykkää :-)




Vielä pitäisi lisätä hämähäkinseittiä pensaiden ylle ja ehkä muutama hämähäkkikin saattaa pian pensaita koristaa. Sen lisäksi kuvassa näkyvä keraaminen kurpitsamies odottaa jotain syksyistä kukkasta päänsä täytteeksi ja muutama ihan oikeakin kurpitsa on vielä harkinnassa etupihalle tuoda.


Oltiin muuten taas kerran ensimmäiset Halloween-koristeiden laittajat meidän kadulla.... Mua aina huvittaa tämä, sillä me ollaan selvästi tästä kurpitsajuhlasta eniten tohkeissaan, ainakin just noiden koristelujen suhteen... :-)


Pikkuneitikin se sitten innostui kummitusteemasta siinä määrin, että taiteili etupihan drivewayn täyteen hauskoja kummituksia....


Eiks oo aika hurja kummitus...

BOO-HOOOO-HOOOO!!!!

--------------------------------------------------------------------

It is October 1st and in our home it means it is time to start putting out all the Halloween decorations. We started yesterday from outside, by hanging those funny ghosts in the trees, putting some lighted garlands above the door, and some lighting fixtures next to the little path leading to our house.

We also put out our ceramic pumpkin man, who is now waiting for a pot with flowers to fill his empty head. I'm also planning to purchase some pumpkins and maybe some spider webs and maybe even some nasty, big spiders...

And of course our little Halloween fan got very excited about this whole ghost theme and ended up drawing our whole driveway with these spooky ghosts. Aren't they at least a bit scary with all the sharp teeth and so on.

BO-HOOOO-HOOOOO!!!!